Suden jälkien jono tunturin kallaassa, se se on.
Loputon jono. Ilmaisun jano. Muistiin pano.
Runo.
Sanojen avaruus.
Äityy ei mistään - ei mihinkään häipyy.
Alkaa aasta avaruuden lailla,
ässään loppuu - loppua vailla.
Siinä koko lysti pienessä mystisessä pystissä.
Minä puhun kun puhun vaikka huhun,
taikka kirjoitan kun kirjoitan. Kirvotan sanat.
Punon runon kun punon, rakennan sanojen lumon
Sinä luet kun luet - jos luet, minua tuet.
Sillä siisti - ei nokan koputtamista.
Ei hoputtamista, taputtamista, naputtamista.
Puuska läikyttää humeettivettä.
Taitaa olla että,
sanojen vuolle ei ole katkoa,
vain jatkoa tuolle manojen laajalle suolle.
Koko taival samal' vaival' kuluu höpöttäissä.
Saa hulluja puhua jos löytyy toinen kuuntelemaan.
Levottomia, kelvottomia, pelvottomia, hervottomia,
pervottomia ja pervoja. Hermoja risovia,
keskenään kisovia sanoja.
Runoja.
Kommentit