Tyynen ilman läpi kuulen kumman äänen.
Hiljan hiljaa, hipi-hiljaa kohden hiivin,
halki sinen autereista usvaa.
Käsilläni syrjään sitä riivin.
Riekko siellä vioittunein siivin.
Lunta hakkaa,
pakoon pintaa myöten pakkaa,
luona pensaan suoman tumman huoman.
On työtä tämä luojanluoman kettukuoman - tiedän,
jäljet tuoksinan kun nään.
Vaivoin tiedon siedän,
on niitä liikaa, ei myyrät niille piisaa,
vaan riekon yhä useammin repolainen nappaa,
tappaa - höyhenineen kitaansa sen sitten ahtaa.
Pian uutta jängässä jo jahtaa.
Ei auta riekonkieppi, on liian vahva ketun saalisvietti.
Heti linnun hoksaa,
siihen kopsaa, einespöytään lahtaa.
Helminauhaa täynnä koko hangen pinta, siinä hinta.
Juostava vaan ympäriinsä, päivää sekä yötä.
Se liehuhännän työtä.
Kommentit