Runonkorret Ailigas 20.10.2008 11:00:08
Taas kapuan nöyränä vilttoa lumista kallasta tunturiin,
selkä pelkistä wanhoista synneistä köyränä.
Puuskutan, väliin niiskutan ja onnesta nyyhkin,
hikeä otsasta pyyhkin ja nousen,
jousen lailla jalkani jatkavat matkaa väsyä vailla.
Palan halusta palata ylös ja alas palasta pitkin,
kolkkaan jossa ilosta itkin ja tanssin kesällä polkkaa;
pelkän hiljaisuuden tahtiin,
kun vahtiin jäin ja näin - koin aran sarastavan koin.
Sen rusojen herkän kehrän.
Halaan puurajasta alkavaa hangen peittämää otsaa
silmäni hyväilevät syvän kurun uurtamaa parmasta.
Viti valkaisee kaipuun tuoman surun.
Kyyristyn ja tervehdin huurteen kuoruttamaa
runonkortta.
Annan ahavan suudella poskieni ohutta ihoa,
pakkasen kiristää ryppyiset kasvoni.
Nauraen sallin koillisen tarttua hiuksiini;
huiskikoon vaan ne sekaisin mokoma.
Sekaisin olen jo onnesta itse.
Lähtiessäni tiedän palaavani kerta kerran jälkeen,
tähän maahan; tarujen Ultima Thuleen.
Tunnekuohumaahan.
Kommentit