Päivän wiimesäteet tarttuu käteen,
kiskoo äijää sitkeätä vastamäkeen.
Noustessansa muistaa runon säkeen:
Ratkee risuun housu, roikkuu palkeenkieli, katkee nousu.
Koikkuu korppi, ivaa, tivaa määränpäätä jääräpäältä.
Päätään äiji puistaa,
sitten hoksaa palkeen.
Nauru sisällänsä halkee.
Nousu luistaa.
Kunnes. Taivaankaaren alla, päällä kallaan,
pilvisaaren takaa katsoo vakaa,
itseksensä pysähtynyt mies; laaksoon soljuvaista hallaa.
Oman matkan puolities'.
Ajoissa paikalla. Auringon tahtoo nähdä.
Huomenna pääsee yö jo voitolle.
Harppaa kylkeen jostain vieras,
näkee vaivaa, taskustansa matin kaivaa.
Pöyhii tukkaa, pukkaa hukkaa, potin käteen lykkää.
Toinen ottaa ryypin, tuntee tyypin.
Kommentit