Savun riekale kiemurtelee kannen raosta ilmi,
kuin hyvälle tuoksuva naaras kepeistä hepenistään.
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Tekee koukkauksen kodan pohjalle,
kiepauttaa piruetit punastuneen apilan ympäri,
nousee salon selässä kolme jalkaa,
hipaisee nälkäisen aistia
ja hyppää oviaukosta puhaltavan henkäyksen kyytiin
kuin kiusoitellen.
Kahareisin ponkaisee vauhdilla vastamäkeen,
kodan savuaukkoon.
Tekee vielä pienen kiepautuksen,
niiata niksauttaa hyvästiksi synnyttäjälleen.
On siitä hetkestä tyystin wapaa maailman tuuliin.
Rauhoittuu ja valuu liruna kodan pintaa,
hyvästelee sen ja liukenee illan orastavan hämyyn
kun saa kuiskaavalta tuulelta kyydin.
Sisällä kypsyvän kalan tuoksu hyväilee makuaistia,
kutittaa ja kiihottaa rummun kumistajaa,
antaa sysäyksen humeettiin,
joka määrää nielaisemaan
käskee sitten veden herahtamaan kielelle.
Ja rumpu soi tyynen veden pintaa jänkään.
Elämä on. Virta jatkaa valumistaan.
Kalat odottelevat että joku pyytäisi niitä ruokapöytään.
Kommentit