Kepeät mullat. Lepää Rauhassa. Ajasta ikuisuuteen.
Yli viisikymmentä vuotta kestänyt yhteistyömme on
koht'siltään päättymässä jos €uroopan Unioni jat-
kaa tätä nykyistä kuoleman syleilyään.

Kaikki vuosikymmenten aikana kertynyt kokemus
valuu kuin eksynyt sadevesipisara Saharan autio-
maahan. Kuin pieru Etelämantereen jääaavikoille.

Olen viettänyt muutaman unettoman yön miettiessäni
onko minunkin luovutettava, jos ja kun joudun luopu-
maan meidän interaktiivisesta yhteistyöstämme?
Olen miettynyt murheissani jopa naisenpuolia kun
yötäni on vaivanneet levottomat ajatukset. Uhka-
kuvat aamuista ilman sinua ja syksystä ja talves-
ta, joulustakin ilman sinua.

Sinun takiasi luovuin jo tupakkiloista ja wiinoloista
että minulla olisi varoja pysyä sinun kanssasi teke-
misissä mahdollisimman intensiivisesti.

Sikälimikäli tuohon Sirkka-Liisaan on rahtustakaan
uskomista, KEPULI nimittäin pettää aina, sanovat
ja missä €U siellä ongelma, kuten Timo sanoo, nyt
vaikuttaa siltä että minun kai sitten on tehtävä lisä
valintoja. Katkeria - Peeveli viekoon!

Minä muistan aina haikeudella niitä lapsuuden
kultaisia aikoja kun isäni sinut aina kevällä toi
juuttisäkissä kotiin ja sinä juoksit iloisena kil-
paa kanssamme rantteita ja mantuja. Onnes-
ta kiljuen.

Kun sitten vartuit, aikuisten silmiin iski ahneus
ja ne sulkivat sinut lättiin, jotta et kuluttaisi
purtiloon kaadettua ohraröppöä taivaantuuliin
meidän kanssamme niittuja kirmaistessa, vaan
kehittäisit siitä itsellesi mahtavan paksun sila-
van itsesi ympärille ja meidän tulevaisuudeksi.

Minä muistan kuin Sihvosen Reinhold syksyllä tuli
ja kutitti sinua leuan alta, puheli leppoisia ja antoi
ohrakulhon, asetti torrakon piipan otsalle ja pok-
sautti ja alkoi kiehuvalla vedellä kalttaamaan.

Meitä se jännitti enemmän kuin Immun ja Sirkan
peuhaaminen heinäladossa. Kun Sirkan piti hypätä
ylisiltä heinäkasaan Immun mieliksi ilman kaatioita
ja kun Immu sitten tutki pää helman alla että oli-
ko sinne eksynyt teräviä heinäkorsia.
Oli vissiinki eksynyt, kun Sirkulla muljahti silmät
nurin päässä ja se taputti Immua takaraivoon ja
warotteli: "Et kyllä Lemmon sooonni sinne pistä"

Muistan kuinka Laukkaseen hankkivat imisän ja sitä
sitten se isäntä maitokärrillä työnteli Korkkalaiseen
siitettäväksi. Eihän me tiedetty mitä se tarkottaa,
mutta juostiin siinä kärrin vierellä muuten vaan.

Muistan kuinka me naurettiin kun Elias Laukkanen
tuli meiltä etsimään sitä imisäänsä yhtenä aamulla
ja kun sitä sitten joukolla etsiskeltiin ja se lopulta
löydettiin lojumasta jo valmiina maitokärristä.

Sinua Pekoni, jälleenmuistellen!
...ikuinen ystäväsi Susi.
...ikuinen ystäväsi Susi.
Kommentit