Mäen rintaa,
kanervaista pintaa pitkin,
laajaan kaarran vaaraa,
puuskuttaen ylöskäsin nousen.
En tingi tämän ringin hintaa, en vingu enkä hingu.
Kaiken panen peliin, päälle sinne ylös singun.
Vettä janoon kaltiosta litkin, en ala taivasta ma anoo.
Kuulen kaukaa käen.
Se varmaan jossain tievan päällä kukkuu
luonto muu kun vielä nukkuu.
Selällänsä,
koskei puuta koskaan nähty mailla näillä aapain ole,
pelkkää katajaista puskaa,
syksyin vaivaiskoivuin ruskaa.
Kukku virkistävään tuulen puuskaan hukkuu.
Luonto yhä nukkuu.
Jalkaa toisen eteen,
lailla laitan jousen,
katson puron solisevaan veteen.
Olen näköalaa vailla,
siksi matkaa warhain taitan.
Lämpö nousee, hiki kihoo pintaan otsan,
rantu tummuu nauhaan kotsan,
kapuun mäkeen rauhaan.
Tuulen puuska näyttää tieni,
piristyy jo mieli, utakaksi muuttuu askel.
Pian laulaa sielun kieli.
Kommentit