Pilvisen harmaan aamun vaihtuminen yks'kaks' poutaan,
nostaa tilaa onnen sata-astetta - niks'naks'.
Taikoo tahtoon ponnen - rikkomaan uoman riitteen,
viitteen kesälle antamaan - riks'raks´.
Kantamaan airot ja melat rantaan,
kultaiseen santaan,
käskyn tuttu kultainen kehrä antaa.
Siinä sen ikuinen juttu.
Valo jalo, koillinen utuinen halo,
se polttaa kuin rinnassa räiskyvä palo.
Saa pukkaamaan venosen janosen vesille,
esille muiden nähden - lits'lats'.
ohi avointen suiden.
Päältä pyöreiden telapuiden.
Lähden, ei haittaa vaikk' teljolla kastetta.
Istun, alan soutaan joenmutkaan - lip-lap.
Voin nähdä kun aurinko puree viimeiseen routaan.
Sitä ennen en huomannutkaan.
Pian kokonaan wirta sula
ja sitten suvi ja huvi, kesä ja pesä,
olo, ilo ja elo, oma lomakolo tai koti.
Muutama yksinäinen nolo polo ja sillä eessänsä toti.
Ainahan niitä on, se siitä.
Kommentit