Kaihomiellä wanha utra astuu joen penkkaa,
ilmaa haistelee ja kesää maistelee,
Ekumeenista jenkkaa harppoessaan muistelee:
Kun muinoin kerran,
erään Kertun, herran tertun,
kera ryhdyin sitä utakasti lenkkaan.
Heti lintuvalssin perään...
Alkoi tunteet willit herään,
niin soitti rempsakasti tuolloin puhkupillit.
Verkaisesti raasu väliin uistelee,
väliin päätään puistelee.
akanvirtaan heittelee, tunteitansa peittelee,
yksiksensä kyräilee, ääneen jenkkaa hyräilee
ja sitten tuumii:
Kuinka imarainen olo mulle tulikaan.
Äkin kun se Hiltu-Onni ytelässä taatissansa,
nousi niin kuin jousi, pokkasi ja koppasi.
Kerttua se omaksensa riuhtasi.
Vaan neitopa vain niskojansa nakkasi,
hameen kouriin pakkasi, korvillensa nosti.
Onnille se pyllyi että reidet hyllyi,
sillä tavoin Hiltun pojan kujeet kosti,
pyllyns' takas' polvelleni nosti... no joo...
Hoksaa rannan ranin otvan,
miettii kotvan,
polkee päälle oksan,
säikyttelee poikasotkan,
lentoon aatos samaan syssyyn lähtee entoon.
Tyhjä pää jää myssyyn.
Sanain selityksiä kommenttilootassa!
Kommentit