Minun maani se onki tunturisa
Met jo kevhällä alamma laittamhan ja
tavaroita kasamhan, ko met lähemä tunturiin.
Meijän maahan, selkosiin.
Emmä met muuta tarvekka, sielon kaikki.
Jätämä outamaan ja kuolpunat tyristille.
Palakset ja pitkospuut.
Sovinnola. Ja räkänki.
Jo vain met kahtelama uurrolta rankisen huomasta
hyinki tyynenä kun räkkä kiusaa vuomassa palkivaa
tyristiparttiota. Saatama saaha hymynki korvhin.
Ite met kulema rannioita,
ei niitä äkkipää ees hoksaa ja alkaa öksymhän.
Hopulla. Nousee tievalla ja alkaa manaamhan:
"Nyt mie killa olen ouvosa maasa, mie piru olen öksyny!"
Kolis vaikka joku riuku, saisimma pölästää,
ties mitä antasi palkinnoksi kun sen ruoktulle veisi.
Kuerta, kuivalihhaa ja kohvetta nokan etteen lykkäis.
Meemmä teijän Suomesta niinkhän väletä,
Laitama ruothet ja saamma ruoktun ylös.
Siinä son.
Alamma siihen, tuöljit levitämä, tulen tehemä.
No kohta kahvet on, savu tuoksuu.
Siitä alama elämhän. Ei ole hoppua.
Saatamapa met joikhata alkamhan pahthaale.
Hyästä olosta.
Jo vain met annama teile tonttipulat ja kaatopaikat.
Ilman muuta. Emmä hingu niitä.
Saasteet, melut ja ilmanpölyt. Saatta neki.
Visakortti ja velkakortteeri, autonromut ja kiire.
Hoppu, energiapula, mustatalvi, maalimanloppu.
Ja muuki hölmö. Emmä piättele.
Miten sitä voikhan iniminen niin köyheksi alkamhan,
ettei ole varraa ees aikhan?
Kommentit