Nyt osaan inimiskuntaan on saatu lopulta vih-doin-kin
selvitystä siihen miksi miehet ovatkin kiinnostuneita
enemmän naisen rintojen tuijottelusta kuin tulen.

Sehän taas, kuten tiedämme, on naaraitten mielipuuhaa,
siis tuleen tuijottelu. Sillä on pitkät perinteet aina sadan
tuhannen vuoden yli, aina esileikkihistoriaan saakka.

Miehet kulkivat siihen aikaan porukalla vitelikköjä.
Jalkaisin pataroivat jänkiä pitkin tappamassa mam-
mutteja. Sitten otus repussa jo pullottaen palasivat
hymyssä suin leirinuotioitten ääreen.

Samaan aikaan rouvat jo tälläsivät itsensä aikansa
huvaksi sapelihammastiikerin rasvasta savustetulla
ja myskihärän rauhasesta sotketulla taika-aineella.
Lisäsivät motin halkoja tuleen ja istuivat passiin. Se
siitä tulesta.

Kun isorintaisen luolamiestypyn ulkoilemassa ollut
lajitoveri saapui, se jo heti ensimmäisenä naputteli
puhuvaan rumpuunsa:
"Miten ois koskettaa yökerhossa sua sormilla?"

Kun luolamiestypy alkoi tirskumaan onnesta, toinen
meni villiin, vaihtoi rumpua ja näppäili testosteroni-
kännissä: "Oletko pitänyt puutarhaasi kunnossa?"

Kun siihen saadaan ujohkolla nyökkäyksellä sekä
punastumisella myöntävä vastaus, luolaihmemies
innostuu ja koputtaa nuijallaan viereiseen vuoreen
hymyillen: "Joo, mut miten sä hoidat sen ettei tuu
mitään juttuja lehtiin? Se on mahdotonta!"

Ja koko tuo edellä kerrottu episodi johtuu vain siitä
että luolamiesnaaraitten rintojen katselu on miehille
erittäin terveellistä, jopa pidentää viriilinä olon ikää,
tuore ulkomaalaistutkimus paljastaa.

(No ei tietenkään aikuisten oikeasti, mutta jos saa
vain katsoa, ei koskea, aika, kuten elämäkin tuntuu
silloin jopa sietämättömän pitkältä. Kaikkihan sen
tietää! Hyvä isä sentään!)

Tutkijoiden mukaan jo kymmenen (10) minuutinkin
tuijottelutuokio tissipariin kohottaa miesten kuntoa
yhtä tehokkaasti kuin puolen tunnin treeni salilla.

Tulta pitäisi tujotella peräti 19 tuntia 24 minuuttia,
jotta vastaavan tuloksen saisi aikaiseksi. No siihen
saa menemään jo useamman sylyksen puita ja mak-
karaa. Ja että itse substanssi pakkaa unehtumaan.

Rintojen tuijottelun terveysvaikutus perustuu siihen,
että se tehostaa miesten verenkiertoa ja kiihdyttää
sydämen sykettä.
- Vaikutus on niin tehokas, että jo muutama minuutti
rintojen katselua päivittäin pienentää miesten sydän-
kohtauksen riskin puoleen, tutkimusta johtanut toh-
tori Anna Cuntherby selittää Old England Journal of
Mecidine-lehdessä.

Päivittäinen rintojen katselu siis saattaa pidentää
miesten elinikää jopa viidellä vuodella vuodessa.
Pienet rinnat vähemmän kuin suuremmat.

Osa koekaniineista sai katsella rintoja päivittäin,
osa ei. Ne jotka eivät saaneet, niistä tehtiin sitä
perinteistä brittiläistä kanimuhennosta.
Tohtori Cuntherbyn mukaan päivittäisen tuijottelu-
tuokionsa saaneilla miehillä oli melkoista vähemmän
sydänsairauksia ja heidän verenvärinsä oli sinisempi
kuin niillä, jotka eivät saaneet katsella rintoja.

Kommentit