1308942.jpg
1512144.jpg
1308941.jpg

Tänään on  suomalaisen  juopottelun  juhlapäivä.
Jotta naapuri ei koko kesää katsoisi pahalla sil-
mällään,  on tänään jo hyvissä ajoin käyntiin saa-
tettava anhiton juopottelu heti säädetyn puolen
päivän jälkeen.

Useimmissa kohtaloissa tänään sekä tulevana yönäkin
suomalaisluteri tietämättään tulee viettäneeksi hyvin
kaukaistakin,  pakanallista,  ylenpalttista naimajuhlaa,
hilunpilttuuta.

Suomalainen  ristikansa  nakkaa  kirkon  kymmenyksillä
lunastetut  mustakaapunsa  Hiiteen  ja alkaa uhraamaan
neitsyitä hedelmällisyyden alttareilla. Tosin aika monille
tuntuu kelpaavan hätä- ja  juovuspäissään myös kypsäh-
köt, vähemmät ehdatkin neisyet.

Pääasia on ettei ne pihtaile ilossa. Asettuvat poikkiteloin
makoilemaan alttarille, oikea jalka länteen, vasen itään,
riitin mukaan.
walkwolfani.gif

Taustalta löytyy pakanallinen hekumallinen hedelmälli-
syyden jumalatar Waldborga, jota jo muinoin juhlittiin
keväisin. Sama keväinen juhla on uuspakanoille  parem-
min tuttu Beltane-nimellä kelttien parista.

Kaikkihan muistavat tai tietävät että alun-
pitäin pakanalla tarkoitettiin maalaista.

Kyseessä on  yksi monista  mustakaapujen  puolelta
ovelasti mietitystä juhlapäivistä.  Jo nimi  on helppo
yhdistää pakanalliseen hedelmällisyyden jumalatta-
reen Waldborgaan,  jota kevään  pakanallisissa juh-
lissa kunnioitettiin jo ennen Jeesuksen keksimistä.

Valpurinyö (saks. Walpurgisnacht) on siten musta-
kaapuja edeltävältä ajalta periytyvä juhla.

Valpurin yötä tai Beltanea vietettiin muinaisina aikoina
liki yleismaailmallisesti (globaalina) kevään hedelmälli-
syyden sekä lihallisten ilojen juhlana.

Vaikka parittelu nykyisinkin  kuuluu oleellisena osana
riittiin, sen merkitys yleismaailmallisesti (globaalina)
korostuu vuosi vuodelta enemmän.Tässä kulutushys-
terian ajassa sen  yleismaailmallisuus sipaisee jokai-
sen pers'nahkaa  ja  kukkaroa,  joka varomattomuu-
dessaan intoutuu hulvattomaan riehuntaan kaupuste-
lijoiden yllytyksestä.

1475249.jpg

Beltane tai Beltaine (Le Beltain, Bealtane,  Bealtaine)
on muinais-kelttiläinen kevätjuhla,  jota juhlittiin tou-
kokuun alussa. Sana tarkoittaa suunnilleen "hyvä tuli".
Se oli toinen kelttien pääjuhla samainin ohella.

Juhlan aikana sytytettiin kokkotulia,  joiden uskottiin
edistävän karjan hedelmällisyyttä. Tuntuuko tutulta?
Juhlan perinneruokana olivat suuret kaura- tai ohra-
kakut. Siis vilja. Samoista tarpeistahan saadaan myös
oltta, jos niksit taitaa taiten.

1512145.jpg

Beltanena on rakkautta ilmassa. Neitokaiset pukeutu-
vat hempeästi miniin ja verkkosukkiin, korkokenkiinsä.
Hajuvesipilvi leijuu keijupölyn lailla ympäriinsä.
Seassa ripaus myskiä,  taianomaista  feromonia jolla
saadaan uroot hulluuden partaalle.

Neidot pukevat yllensä naamion ja normaalisti vakavat,
hillityissä puvuissaan oleilevat uroot muuttuvat yhdeksi
yöksi siemeniä ja testosteronia tursuviksi jumaliksi.
Mikäli wiinapiru vaan ei ehdi tehdä tepposta.

Yhden yön - tämän Valpurin yön, nämä
minuutensa
  muuttaneet  ovat  liitossa
keskenään. Suuressa Riitissä.


Suurella Riitillä tarkoitetaan minuutensa
hetkeksi muuttaneiden pyhää yhdyntää.

1475249.jpg

Kansainvälinen  työväen juhlapäivä,  Fête du Travail,
keksittiin vasta  paljon  myöhemmin,  joskus vuonna
1889.  Tuolloinen työläisten 2. internationaali päätti,
että mielenosoitusten uhreja muistettaisiin globaali-
sesti 1. toukokuuta 1890.

Mielenosoitus tapahtui vapauden ihmemaassa Yhdys-
valloissa, Chicagon Haymarketissa,  1. 5. 1886 jossa
poliisit nuijivat isäntien toivomuksesta  hengiltä muu-
taman  pahimman oikeuksista höpöittäneen omituisen
höpöttäjän.

1475249.jpg

Suomalaiseen vappuun  ei kannata  puuttua,  senhän
tietää kaikki. Juhlassakki panee kännissä parastaan.
Sammunut naaras  on läpeensä  tyytyväinen aamulla
jos heti virottua ei tarvitse turvautua yöpöydän laa-
tikkoon taikka omaan sormeen.

AUOSOTA.gif