Väistyy öinen raskas syli yli unen länteen,
suureen kaukaisuuteen.
Povellansa ikiyö se kiertää rataa ajan jänteen.
Uuteen aamuun sarastavaan, vielä nuoreen arastavaan,
kutittelee aamunkoita huominen jo säteisine kultaisine,
tuoden päivän tuoreen.
On hetki.
Tuokio ja tovi, kotva ennen konserttia, mikä vaan,
mut' Hetki Sininen.
Siihen huomio.
Taivaanpiiri.
Kuin lasinen sininen esine kumottuna maljana
se kaartuu sinenä kaikkeuden ylle,
äärenään rajaton avaruus, ajaton.
Tavaton hiljaisuus laskeutuu hetkeksi
sinisen unihuovan lailla peittyneen maanpiirin ylle.
Tovi ja linnut tuhansine jousineen, harppuineen,
korpit ja varikset meluisine vaskisine äänineen
aloittavat konsertin.
Lounatuuli yhtyy puhallellen lempeitä puuskahduksia,
laulurastas huiluineen kuuluu olevan poissa.
Iniminen omine lapsineen heräilee aamuun
huolineen, iloineen, suruineen.
Kaikkinensa täysineen.
Sataa aamuun höyhtyväistä pyörteilevää lunta
Ja on lumi keväinen vaikk' uusi - yhtä samaa hötyä
kuin runo tämä pötyä - täysi palturi,
ei leikkaa ällävikaiselta tukkaa.
Lirunlarunloru - täysi hölypöly - koko häly.
On räntäsade, siitä sinen haikee kade.
Sekä kaiho.
Kommentit