Taas varhain aamu tuulee, sen tuntee.
Sen kuulee sisään.
Tarvii kääntää vällyy ylle lisää.
Tulta suuremmalle vääntää,
kun salvoksissa vinkka ääntää.
Rykii, uksen pielii nykii.
Kaataa suksen.
Päästää vaikerruksen.
Lintulaulaudan säästää.
Se pahus tunkee tietä umpeen eellään
piiskaa luiskaa puuskan kielekkeellään.
Kaiken tasaiseksi tehdä tahtoo,
sirottelee lumen hahtoo pitkin maita,
pitkin tuntureita, soita, paljakoita.
Vaikeuttaen valjakoita.
Se lähdön ensivirttä lumen soittaa,
hirsiseinää koittaa kohdatessaan voittaa.
Jotain itsestänsä suurta luulee.
Lounaan suunnan vuolas virta,
vaikk' vastas' sitä vankka kelopirta.
Saapuu varmaan pyryn myräkkä
nyt sellainen on ulon jyräkkä.
Kommentit