Taas yöllä pukkasin pakkasin;
kai humeetin hämärään hukkasin.
Kiiressä kakkasin pelkin sukkasin,
samalla kyykyssä kelloni rukkasin.
Kahvin kuksasta ryystin kiiruussa tyystin,
tuskin maistoin, pelkästään haistoin;
kiihkoissa kiihtyvin vaistoin.
Kylkeä sormin kitaani ahdoin, ehtiä tahdoin;
en ottanut riskiä - tulee vain tiskiä.
Raotin akkunaa, sovitin otsalle pölyistä kakkulaa,
kurkotin kuulasta taivasta, säästääkö vaivasta.
Silmää se iski, ota mukaan se mukava piski.
Ja ma humussa innolla pilkkeitä hakkasin,
hetkeksi olemasta kokonaan lakkasin,
taivaanpiirien tähtisumussa.
Kodan ja puut kyytiin nakkasin.
Kiinni kieputin, tiukalle köytin, kaiken taitoni näytin
omat haluni täytin.
Hämyssä roinan kuormaan vyötin;
otuksen syötin.
Kiristin itseni penkkiin vyöllä,
tuumin kuvata tuleni yöllä.
Niin aattelin - minä ryppyinen lapsi,
horiseva harittava hapsi;
jää puuhalle enemmän pähkäily aikaa,
jos työssä on mystistä hämärän taikaa.
Tunturiin lähdin, että paikalle ajoissa ehdin.
Leijui tuulessa luminen tuima hiutale,
sille suolaa suustani ripotin, manasin, sadatin.
Pian räytynyt rännän riekale rojahti alas.
Paljastui taivasta kaitale - sitten jo kaistale.
Suuntasin vielä ma lasia
kun piipitti ranteessa tekninen rasia, ohi on asia.
Muutama vaalea reikä mustassa pohjassa.
Minulle lohtuna, haluni kohtuna.
Pimeä päälleni kaatui, mieleni maatui, rintani paatui.
Ääneni kiukusta kimeä, ulwaisi yössä.
Ei arvannut itsensä nimeä sanoa, tämä pimeä,
ei armoa anoa.
Huusin revolle:
Pidä sinä räiskyvät valosi, minä poltan räntäisen talosi,
raivaan pilvistä puhtaaksi taivaiden salosi.
Tulen sitten ja kammitsen kuvaan.
....
Kommentit