Hukkahoukkana heräsin hetkeen suden varhan,
vällyni läjään keräsin, raanut kokosin, laittelin taittelin.
Haamut lakasin lavitsan alle, tulen pannuun iskin.
Kirosin tiskin. Unesta tyystin erosin. Haukotin.
Mielikuvitustani laukotin.
Waan waivasi päätäni yhä, öinen uni, jotenkin pyhä.
Se vaelsi läpi järkeni tarhan.
Häntä oli peräsin.
Vielä aamulla tuumia häiritsi,
tuo unien kumma lumi summa,
kun hehkutin uunia:
...matkomma sinistä hämärää iltaa,
varvuista merkkejä polulle katkomma,
merkkaamma vitsoin haihtuvaa hahtuvasiltaa...
...kasaa uralle kepeää hauhtoa,
siinä on mentävä.
Seassa reuhtoa, tassuilla apuna veuhtoa.
Lumessa riuhtoa. Eteenpäin viuhtoa...
...on välillä hierettä - välillä hankea, olo jo kankea,
kuuma ja ankea. Warottava ettei syteen lankea...
...hioo vuohista hiere,
hiertää rikki ja sykkeen siihen lykkää...
...vatsa haikailee pihviä, kuu koristaa pitsistä ihviä...
...poukkoilee polanne, ei sitä kukaan metsässä kolanne.
Uhkaa Kaisalta jäätynyt kaljama, nilkkaa niljama...
...piiskaa naamaa ryöppy, vastassa umpinen karstanne,
kaukana häämöttää kantava sevä...
...puiden oksilla raskas tykky,
luojan lykky, valaisee matkaa puhtoinen viti,
ei haittaa vetinen souli ja tai nuljanen suoja...
Ei selkene koskaan hukalle,
tuon mystisen unen luoja tai tuoja!
iNFo Harmaasusi
Kommentit