Heti laskettuani tassut näppikselle mieleni järkkyi
kovin syvästi. Humeettissani heilahteli kaikenlaista
lientä sinne tänne. Ei sendäs nappuloille saakka.
Ma olin jo osan ehattanyt lorotella pottaan.
kovin syvästi. Humeettissani heilahteli kaikenlaista
lientä sinne tänne. Ei sendäs nappuloille saakka.
Ma olin jo osan ehattanyt lorotella pottaan.
Tikityksensä myötä talousvaikeuksissa painiskelevan
YLEn on kai lähdettävä wäkisin samoille linjoille kuin
roskamedian.
YLEn on kai lähdettävä wäkisin samoille linjoille kuin
roskamedian.
On käsittämätöntä että YLE pelkillä prosentti-uutisilla
lähtee kiinnostuneita kalastelemaan. Yrittämättäkään
selittää mitä asia käytännön tasolla tarkoittaa.
Reutersilta kopsatussa uutisessa kerrotaan että
runsas punaisen lihan ja lihajalosteiden syönti ai-
heuttaa muiden syöpien ohella myös edelleen ini-
misten mielessä pahalta kalskahtavaa, pahamai-
neista keuhkosyöpää. (sillä on yhäkin lukuarvoa)
runsas punaisen lihan ja lihajalosteiden syönti ai-
heuttaa muiden syöpien ohella myös edelleen ini-
misten mielessä pahalta kalskahtavaa, pahamai-
neista keuhkosyöpää. (sillä on yhäkin lukuarvoa)
Asiassa on vissinä ensimmäinen laaja ja tuore
amerikkalaistutkimus, joka osoittaa yhteyden
lihansyönnin ja keuhkosyövän välillä.
amerikkalaistutkimus, joka osoittaa yhteyden
lihansyönnin ja keuhkosyövän välillä.
Yhdysvaltain kansallisen syöpäinstituutin mukaan
paljon lihaa syövillä ihmisillä on muita suurempi
riski sairastua keuhkosyövän lisäksi muun muassa
ruokatorvi-, maksa- ja peräsuolisyöpään.
paljon lihaa syövillä ihmisillä on muita suurempi
riski sairastua keuhkosyövän lisäksi muun muassa
ruokatorvi-, maksa- ja peräsuolisyöpään.
Tuota tietoa nyt ei epäile kukaan, mutta onhan tuo ollut
selvillä jo ilman tutkimattakin. Söipä mitä hyvänsä tava-
raa enemmän kuin toinen, saadaan jonkin sortin vertailu-
luku. Siis onko kyseessä 0-tutkimus?
Tutkimuksessa tarkkailtiin viittäsataatuhatta 50 - 71v
amerikkalaista (500 000). Kahdeksan vuoden seuran-
nan jälkeen koehenkilöistä yli 53 000:lla todettiin syö-
pä. Eniten lihaa syöneiden ryhmällä oli 16 % korkeampi
riski sairastua keuhkosyöpään kuin vähiten lihaa syönei-
den ryhmällä. Peräsuolisyöpään sairastumisen riski oli
noin 20 % suurempi.

No mitä se tarkoittaa aivan tawallisen tollon uutiseksi
muutettuna tuo tutkimustulos? Sitäpä ei monikaan ala
erikseen miettimään. Tallentaa vain nuo ilmaan nakatut
luvut päähän. Jatkaa elämäänsä kaikenlaista lihaa väl-
tellen. Lähtee akka, haihtuu rakastaja. Elämä läsähtää
persiilleen, joutaakin kuolemaan vaikka siihen saamarin
syöpäleesen.
Tutkittavana oli siis 500 000 inimistä. Aika kauan,
8 vuotta. Onhan siitä jotakin osviittaa jo kertynyt.
8 vuotta. Onhan siitä jotakin osviittaa jo kertynyt.
Tästä sakista sairastui n. 53 000. Me sovimme nyt
tässä että tasan 53 000 esityksen yksinkertaista-
miseksi. Se tekee prosenteissa 10,6.
tässä että tasan 53 000 esityksen yksinkertaista-
miseksi. Se tekee prosenteissa 10,6.
Koska eritavalla lihaa mätkyttäneiden ryhmiä ei uutisessa
ilmoiteta, hukka päätyi tasaiseen taulukkoon sen helppou-
den takia. Ryhmiä on siis 10kpl, á 50 000 inimistä eli 10%.
Tasajaolla keuhkosyöpään sairastuneita jokaisessa
ryhmässä on siis 50 000 ÷ 100 x 10,6 = 5300/8v.
ryhmässä on siis 50 000 ÷ 100 x 10,6 = 5300/8v.
Tuhannesta (1000) inimisestä sairastuu tasajaolla
5300 ÷ 50 = 106 inimistä 8 vuoden aikana.
5300 ÷ 50 = 106 inimistä 8 vuoden aikana.
Nyt lisätään tuohon se riskin huippu, sehän ei todelli-
suudessa ole kenenkään tiedossa ennen kuin raadot
on laskettu. Se on siis vaan jollakin hiijen konstilla
suurimmaksi laskettu! Se 16% enemmän.
suudessa ole kenenkään tiedossa ennen kuin raadot
on laskettu. Se on siis vaan jollakin hiijen konstilla
suurimmaksi laskettu! Se 16% enemmän.
Eli 106 x 116 = 122,96 siis ~123 inimistä/8v, saattaisi
sairastua tuon tutkimuksen mukaan lihansyönnistä syö-
pään, mikäli luoti, pommi, Ford, viina, kokaiini, Osama b.
tai joku muu vekotin, UFO päsähdä päähän kesken liha-
ateriaa.
Vähennyslasku 123 - 106 = 7 inimistä, näyttää että
täysin ihmellisellä tavalla tuo 16% riski muuttuukin
jo 1000 inimisen laumassa alle yhden (0,8) inimisen
LISÄsairastumiseksi/vuosi.
täysin ihmellisellä tavalla tuo 16% riski muuttuukin
jo 1000 inimisen laumassa alle yhden (0,8) inimisen
LISÄsairastumiseksi/vuosi.
Tähän pitäisi vielä tieteellisyyden nimissä laskea sekin
kuinka paljon vähiten lihaa ahmivien ryhmästä voi pelas-
tua. Se on helppo. Ei tarvita edes pattereita laskimeen.
Ei KUKAAN PELASTU, söi mitä söi.
Totta on se että kukaan ei tuolla tuloksella suostuisi
maksamaan tutkijoille vuosikausia tähtitieteellisiä ku-
luja, joten kyllä tuloksissa kannattaa hyödyntää se
prosenttilasku joka meille kansakoulussa opetettiin.
No ainakin hukalle, YLEn toimittajista en tiedä.

Kun uutisen otsikoksi laitetaan:
RUNSAS LIHANSYÖNTi AiHEUTTAA KEUHKOSYÖPÄÄ,
niin lihan paikalta puuttuu vain malporonsyönti.
Terveisiä Absurdistaniaan!
- Üle W. Witelikkö: Ya hachu traykhate tvayu mamu!
- Ykä W. Pusikko: Das geht dich einen Scheißdreck an!
- ÜKa W. Risukk: Tõmba nahk pähe ja jookse mägedessse!
Kommentit