22.12.2007 klo 12:05 Kaamasesta Inariin päin Koppelovaaralta
Oli musta joulu ja uusi vuosi näyttää ihan samalta
suurimmalle osalle heimolaisista. Mustalta. Kaupus-
telijoilla ei näytä, ne kuuluu eri liittoon. (Mensa)
suurimmalle osalle heimolaisista. Mustalta. Kaupus-
telijoilla ei näytä, ne kuuluu eri liittoon. (Mensa)
Ei riitä että ilmastoinninmuutos painaa päälle. Uhkaa
energiapula, kaasutankkeri oli joutunut jo palaamaan
tyhjintaskuin Snövikiltä.
energiapula, kaasutankkeri oli joutunut jo palaamaan
tyhjintaskuin Snövikiltä.
Aiemmin mainitsemani juutalaisten helvetti vaikuttaa
yhä uhkaavammalta kun kuumakallet pääsevät atomi-
ohjuksien ohjaksiin. Siltä se nyt vain tuntuu.
Suomalaisen heimon typerin osasto - hölmöläiset - on
imetty lähes kuiviin joulun, jeesuksen ja ALEn avulla.
Mutta vielä on edessä yksi koettelemus, se kaikkein
järjettömin: Ilotulittamien.
imetty lähes kuiviin joulun, jeesuksen ja ALEn avulla.
Mutta vielä on edessä yksi koettelemus, se kaikkein
järjettömin: Ilotulittamien.
Sotimisen jälkeen typerämpää ei iniminen voi päähänsä
saada kuin että hankkii värillisiä pamauksia joita syytää
taivaalle päivänä jolla ei ole mitään tekemistä sen asian
kanssa jolle se on pyhitetty ja siunattu.
saada kuin että hankkii värillisiä pamauksia joita syytää
taivaalle päivänä jolla ei ole mitään tekemistä sen asian
kanssa jolle se on pyhitetty ja siunattu.
Mehän elämme tänään maan vuosikierron aloittamisen
10. päivää. Jos jollakin on hyvä syy ryystää sen takia
päänsä täyteen viinaa ja tukkia itseensä nakkimakka-
roita, niin asia on vielä jollakin tapaa järjen kipenellä
selitettävissä. Se on wanhaa luonnonkierron juhlintaa.
Mutta että syydetään miljoonilla €uroilla taivaalle
välkkyviä ja räiskyviä valoja muutamiksi sekunneiksi?
Tyhmyyden ylistys!
välkkyviä ja räiskyviä valoja muutamiksi sekunneiksi?
Tyhmyyden ylistys!
Tilastollisesti tuloksena on keskimäärin n. 200
silmävammaa. Siis jo etukäteen. Mitään ei voida
tehdä. Jumala tai kaupustelija on niin päättänyt.
Lisäksi keskimäärin n. 8,1 tulipaloa.
silmävammaa. Siis jo etukäteen. Mitään ei voida
tehdä. Jumala tai kaupustelija on niin päättänyt.
Lisäksi keskimäärin n. 8,1 tulipaloa.
Aamullinen YLEn tenttaama ministeriön virkamies
oli sitä mielipuolta että vastuu lasten silmistä kuu-
luu vanhemmille ja tulipalot tulipalokunnille.
oli sitä mielipuolta että vastuu lasten silmistä kuu-
luu vanhemmille ja tulipalot tulipalokunnille.
Käytännössähän vastuu on siis vain keksikaljaa
litkivillä, alkoholista sekaisin olevilla alaikäisillä
penikoilla.
litkivillä, alkoholista sekaisin olevilla alaikäisillä
penikoilla.
Sarkasmiin hurahtaneena kyynikkona sitä vaan toivoo
kovin satiirisesti että mahdollismman moni silmämuna
poksahtaa poskelle roikkumaan ikään kuin opiksi.
Antaako isä sokealle lapselleen seuraavanakin vuonna
rahaa ilotulitteisiin. Mikäänlainen järkipuhe ei kanna.

Hukka tässä joskus muinoin ehdoitteli kuskaamalleen
kaveriporukalle, että kerätään jokaiselta €50 ja pan-
naan ne karvahattuun ja sitten arvotaan uuden vuo-
den aattona kuka saa ne saksin silputa ja laittaa nuo-
tioon, niin kaikki pitivät hukkaa outona.
Muuan takapenkkiläinen, sammumaisllaan oleva Joke,
pyysi sitten heittämään rakettikauppaan. Siinä edes
on kuulemma jotakin järkeä.
pyysi sitten heittämään rakettikauppaan. Siinä edes
on kuulemma jotakin järkeä.
Hywää ja wielä absurdimpaa
wasta alkanutta loppuwuotta!
wasta alkanutta loppuwuotta!
Kommentit