233822.jpg

Obeesia haastoi tekemään selkoa ajankäytöstäni:
"Kirjoita kolme juttua omasta elämästäsi alla
mainituista ajankohdista."

Ei nämä oikein innosta, kun muisteltua tulee
jo muutenkin. Mutta olkoon nyt tämä vielä.

Kymmenen vuotta sitten (v. 1997)
- Juoksin pää kolmantena jalkana projektista toiseen.
- Pidin 8 vuoteen ensimmäisen kunnon loman.
- Työnteko alkoi maistua puulle. Laholle puulle.

Viisi vuotta sitten (v.2002)
- Kaipaus yksinkertaiseen elämään yltyi.
- Näppis oli saanut pölyttyä jo 4 vuotta omin nokkinensa.
- Harkitsin kovasti synnyinseudulleni muuttamista.

Kolme vuotta sitten (v. 2004)
- Maaliskuussa minusta tuli Ukko Aleksanterin ukki.
- Kesällä ei tapahtunut merkittävää. Vettä satoi yhtenä päivänä.
- Syksyllä aloin suunnitella siirtymistä jonnekkin hiiteen.
   Hevonkuusi tuntui kiinnostavalta ja Umpimähkä.

Vuosi sitten (v. 2006):
- Keväällä monen vuoden jälkeen oli taas auto ja wankkuri.
- Asuin wankkurissa koko kesän, lokakuun loppuun saakka.
- Syyskuun 13. aloin Vuodattamaan B.S. & T.

 Eiliseen mennessä tänä vuonna (v. 2007):
- Muutin Kaamaseen huhtikuun lopulla.
- Tunturiin 20.6. ja siellä 72 vrk elämäni parasta aikaa.
- Olen totutellut sisäruokintaan, alkaa jo sujua.

Eilen (13.10.2007):
- Käryytin proppuja laajakaistapääasiassa.
- Leikin hiirellä ja se teki kuvasutun jonka laitoin esiin.
- Luin Mikko Olluksen; Väinämöisen juuria, jatkuu...

Tänään (14.10.2007):
- Tein pöperöä ja kirjoitin siitä.
- Käryytin proppuja laajakaistapääasiassa. ZIZZOZ!
- Vastailin kommentteihin

Huomenna (15.10.2007):
- Kirjoitan Rudolfin matkasta...
- Käryytän proppuja laajakaistapääasiassa yhä.
- Teen pottulaatikkoa.

Ensi vuonna (v. 2008) ilman Luojan suostumustakin:
- Keksin oiwallisen paikan wankkurille ja asun kesän siinä.
- Juon pullollisen puolukalla maustettua vissyä.
- Pyrin minimoimaan kulutusta yhä.

En haasta ketään, niillä saattaa olla
tähellisempää tekemistä.
294946.jpg