805076.jpg
Kelttiläisen kivilinnan rauniot huipulla.

Periaatteessa minä olen nyt rikas, hyvin rikas mies.
Minä tiedän paikan,  oikeastaan kaksi paikkaa mihin
suunnaton kulta-aarre on kätketty.

Kuten olen jo taannoin maininnut, jokainen aamu tässä
kallaalla on erilainen. Eilisaamu  jo alkoi sillä,  että tuo
suunnaton laakso alkoi täyttyä ensin autereella, sitten
pilvillä,  kunnes koko allas oli yhtenä  vaaleana huttuna.

Tänään heti Suden hetkestä, vuorostaan sitten raikas,
kuulas näkymä kaikkialle. Koko maailmaan.

Tapahtumaketju eilen alkoi auringon juuri ja juuri
rusottaessa huipun takaa.  Siinä kolmen kieppeillä.
Oli aivan tyyntä. Hiljaista. 

Kuuli hiiren aamupisulle menon ja pienen lirinän. Yksinäisen
unihiekkasilmäisen  hyttysen  törmäys  wankkurin kylkeen.

Sen kiroilu ja sadattelu kun nokka meni tyystin lyttyyn.
Kuulosti kuin kivellä olisi joku waunua kumauttanut.

Lapinsirkun kirahdus,  Kapustarinnan piippa,  jopa
vaijerien humina ylhäältä  kuului ensimmäistä ker-
taa. Laittamani tuuliviiri roikkui työttömänä. Ilman
korvausta. Karenssissa.

Tietysti sitä ai
van hirveästi haluaisi kuvata kaiken
näkemänsä. Kun on luunsa tänne raahannut.


Jonkinsortin kameran reppanakin on ihan niille töin
muka hankittu ja tarkoitettu. Mutta ei ja ei - no ei
sitten kerrassaan sovi kameranlaatikkoon se upea
näkymä. Ei ruilauttamallakaan.

Siinäpä sitä assistentin kera  töllötettiin eilen
ihmettä kuin lehmät uutta veräjää. Todellakin
upeeta, todella mahtavaa. Käytännössä otus ei
ollut kiinnostunut sitten tippaakaan oman huol-
tajansa 
lailla  taiteellis-runollis-kansallisesta
atmosfääristä.

Pikemminkin, etten niin sanoisi, etupäässä vain
Lemnuksista. Raksujen sijaan aamiaiseksi.

Seitsemän kieppeillä  kun ilma alkoi lämpenemään,
pilvet lähtivät nousemaan ylöspäin. Valtava valkea
pilvimassa  vyöryi  tunturin kuvetta,  kurunpohjaa
pitkin wankkurin korkeudelle ja ylemmäksikin.

Koska aurinko oli vielä pienessä kulmassa, meidän
hyyshållin kohdalle  muodostui  sateenkaari.  Noin
20metriä halkaisijaltaan, aivan liki wankkuria.
Otin siitä  muutamia kuvia,  ei ne  oikein kunnollisia
tulleet.  Pitää katsoa  niitä tuolla  laakson koneella.
Jos jotain esitettävää saisi niistä.

Mutta niihin rikkauksiin
Muistan kuinka vunukkana koulussa luettiin sateenkaaresta
ja siitä että sen päässä on kulta-aarre. Minä poika se merk-
kasin kepillä ne minun ikioman kaareni molemmat päät.

Heti kun saan säästettyä kuokan tai lapion hinnan,
alan kaivaa ja palaan  kai sitten rikkaana ja kuului-
sana miehenä sivistyksen pariin.  Ostan vähintään-
kin puoli  valtakuntaa ja annan  sen lahjaksi hyville
inimisille. 

Pekkariselle minä annan potkut,  Mauri saa mennä.
Kataiselle ostan menolipun kuuhun. Vain menolipun.
Vanhanen saa viran tielaitoksen aurausviittana.
Muut kenokaulat rahdataan Riihimäen ongelmajäte-
laitokselle.

walkwolfani.gif

Kun pilvet karkasivat liian kauas,  läksimme kapuamaan
taas kerran tuonne ylämäkeen, ajattelin jospa sattuisi
joku elävä linssin eteen tormaamaan. Ei sattunut muita
kuin poroja. Niistä ei saanut edes kahvia kun niitä oli 3
kappaletta vain tällä erää.
Epeli nakkeli pari Lemnusta naamariinsa,  otin kuvankin,
tiedä hirviääkö laittaa tänne. Katsotaan.

Täällä saattaa muuten  tulla runsas sopulivuosi.
Eilen niitä  vilisti  jo ilman  ahdisteluakin  pitkin
tannerta. Se on merkki elintilan liikakansoituk-
sesta.  Samoin tänä aamuna.  Vielä alkukesästä
oli niiden suhteen hiljaista. Tahi oliko nuo sitten
lakossa.

Siellä ylhäällä huipulla on tuo  muinaisten kelttiläisten
kasaama kivilinna. Tutumpiahan nuo ovat Enklannnista
ja Irlannista. Kaipa ne ennen  sinne siirtymistään ovat
pesineet täällä Ailigaksella  ja lähteneet sitten jäätä-
vää aikakautta pakoon.

Mutta saata... miten se tuo  kivikasa sitten  on säilynyt
nuinkin ehjänä kun muu ympäristö on mennyt melkosen,
jopa tyystin sileäksi?

Ajatella jos joku päättäisi purkaa tuon
esi-historiallisen linnalaitoksen!
Céard a dhéanfadh anamacha mo mhuinitire ansin?
(Mitä minun esi-isieni sielut sitten tekisivät?)
294946.jpg