486514.jpg
Kun akkiloin wiime syksynä  kotvasen tätä sunnuntai-
jutskaa, aattelin että riittääkö näitä aikalailla perin-
teisin vivahtavia eineitä vuodeksikaan kirjoittaa.
Oikeesti en tiedä. Kowin vähän on perinteisiä suoma-
alaisia ruokatarpeita ylipäänsä.
- riista ja kala, ravut, simpukat
- nauris, kaali, porkkana, herne
- viljat, siemenet, pettu,
- maitotaloustuotteet, munat
- marjat, sienet, pähkinät ja omena
- suola, lehdet, versot, juuret
- hunaja
Siinä tärkeimmät.  Jos jonkun päässä raksuttaa,  saa
toki kertoa. Katsotaan sopiiko listalle.
Heh - huomasikohan kukaan? Pizza, tomaatti,  peruna,
paprika,  riisi, lasagne  eikä curry mm.  eivät sopineet
listalle.

Jos puuhastellaan perinteen kera,  nuo woi nakata tai
lukita kaappiin ja hukata avaimen.

Kovin monia  ruokakirjoja on  raapustettu meidän
fanaatikkojen harmiksemme. Enin osa. Perinteisiä
ruokia on muokattu ehommiksi jollakin tulevaisuu-
den  keksinnöllä terveyden  tai jonkun  muun epä-
jumalan
nimissä. Ja sitten joku rahastaa niillä.

Eräs akan motlake järisytti maailmaa tässä taannoin
kertomalla uudesta perinteisestä käristyksestä.
Olipas ruilauttanut tomaattia  ja paprikaa sörsseliin
ja keksinyt siten ihan omasta päästään  uuden perin-
teisen  porokäristyksen.  Minä itkin.  Akka kun jätti,
en itkenyt.

Joku wanha, laiseni kapakala saattaa sittenkin lukea
tätä ja arvaa jo tässä vaiheessa mitä me assistentin
kanssa paiskataan tänään lounaaksi käkättimiimme.
JEP-JEP! Kapakalasoppaa.

Kun himoni alkoi yltyä siellä Kaamasen pilkkireisulla
assuja jäälle  nykiessäni,  totesin assistentille että
omassa kotona, sitten kun menemmä, teemmä joku
sunnuntai kapakalasoppaa.

Männäviikolla  ostin tiskistä  puolentusinaa verestä
assua. Painoivat jotakin puolitoista kiloa. Öpaut.
Nylkäsin ne heti kotona ja vetäsin selkäpiistä halki,
ja avasin kuin kirjan, ruodon jätin sikseen.
Ladoin epelit uunin ritilälle ja ripottelin hienoa meri-
suolaa kepeästi. KEPEÄSTI. Asemoin ne ritilälle niin
että palojen väliin jäi selkeä raot.

Kaukalopelti uunin pohjalle tippapelliksi, uuni 50º:lle.
Eikä yhtään kuumemmalle.  Tarkoitus ei  ole paistaa
eikä kypsentää, vain kuivata.
Sitten kalaritilä uuniin, varovasti, älä läikytä!

Yleensä tavallisimmat uunit aukeavat luukku alaspäin.
Siksi on  helppo mutta  äärettömän TÄRKEÄÄ,  että
lukku jää yläosasta raolleen. Keklunkahva tahi kapus-
tanvarsi sopii oivasti sitä virkaa hoitamaan.
Sama ruåtsiksi ja sopii se tuo myös ylelliseen kierto-
ilmastouuniin. Siinä kuivuu hopummalla tietty.

Assut saavat mieluusti yöpyä uunissa, ei ole hoppua
heräämisellä. Kokeilla ei edes kannata ennen puolta
vuorokautta. Testi on helppo.
Kun kala NAPSAHTAA poikki, se on kuivaa ja säilyy.
Kuivassa ja hajuttomassa maailman loppuun.

Paras tapa on säilyttää vähärasvaiset kalat kangaspussissa,
huoneenlämmössä.  Muistan kun  niitä penikoina
  arvuuteltiin
seiniltä, mitä kalaa missäkin pussissa.


Kapakala oli erittäin tyypillinen ruoka maaseudulla
hyvin monen  50-60 lukulaisen kotona. Ainakin Itä-
Suomessa. Uskonpa että muuallakin.

Noin sen voi tehdä, tapa vaan ei ole perinteinen.
Aidosti kuivaus tapahtuu tuulisessa paikassa ja
varjossa, kärpäsiltä ja linnuilta suojassa.
Tämä on nyt tätä.

Ju-hu-huu - kilometri höpötystä ennen soppaa, koska
sen valmistus on helppo kuin EU:n uusi perustuslaki.
Assut kuivasin siis jo viikolla tätä aktia varten.
walkwolfani.gif

Kolmen-neljän litran  kattilaan kahden sormen leveys
vettä, levy MAX,  kalat likoomaan ja kansi päälle. Kun
alkaa ääntää,  levy 1:lle.  Kuorikoon kukin pottuja mie-
leisensä määrän,  joku haluaa kalakeittoa, joku pottu-
soppaa.

Kun kalat on lionneet l. muhineet puolisen tuntia, voi-
daan nakata pottulohkot siihen päälle.
Kypsyvät vartissa kannen alla.  EI HÄMMENNETÄ!
Aina kun aukaiset kantta tai lisäät jotakin rompetta,
laita levy MAX ja palauta sitten kohta miedolle.

( Kaikissa nykyhelloissa on automatikka joka huolehtii
ettei levy pääse liian kuumaksi. Ennen kuumumista se
turskauttaa sörsselit  hellalle ja sihinästä  sitten saa
tietää että nyt on liian kuumalla, on aika höllentää. )

Viimeiseksi laitetaan sitä valkeaa maitoa punaisesta
tölkistä niin että nestepinta peittää koko sörsselin.
Sekoitetaan varovasti, jottei kalat kovin muhene.

Kun alkaa  kiehumaan (kuplii),  nostetaan pois levyltä
ja heivataan liemeen tolkun pala voita.
Suola viimeistellään vasta lautasella. Tuttuun tapaan
kera tarjotaan ruisleipää ja voita  juustolla ja keite-
tyillä munilla warustettuna.

Vettä, kuplavettä ja olutta tai mehua. Viinaryyppi
jos
sattui eilesillalta jäämään, ei pakollinen.Tämän
kyllä
syö ilman pimeetä pulloakin.

REUNAHUOMATUKSiA:
- kalaa
- 1 uuni
- uuniritilä ja aluspelti
- ohutta merisuolaa
- keklunkahva tai kapustanvarsi
- Pata Lappunen
- paperi-tai kangaspussi, -t

- 3-4 litran kattila
- 1 liesi
- vettä
- pottuja
- punainen tölkki maitoa
- voita
- kokonaisia maustepippureita 8

JÄLKiPELi:
Kapakalaksi erinomaisesti sopivat:
Ahven, särki, hauki, lahna, kuha esim. (vähärasvaisia)
Kokemuksen karttuessa myös siika, muikku ja harjus.
Viimeksi mainitut pitää syödä aika nopeasti, noin kk:n
sisään, rasva härkiintyy herkästi.
Maun kannalta on TÄRKEiNTÄ, että selkäruodon liki
sijaitsevat munuaiset, se tumma töhkä, poistetaan
tarkkasti tai ainakin hyvin.

Säilytetään kuivassa, hajuttomassa paikassa.
Tupakka osasto ei siis käy.

LiKAPYYKKi:
No helewetti, taas se sipulikysymys. Laita, laita! Jos
on pippuria laitettava, niin laita edes maustepippuria
ja heti kun laitat kalat, nakkaa ne pippuritkin silloin.
Heiiih! Kokonaisina. Kokonaisina tietysti!

W.A.R.O.i.T.U.S!
Jos ei ole ikinä syönyt,  niin rohkeasti  vaan eineelle.
Maistuu erille kuin tuoksuu. Kun itse sitä 35 vuoden
tauon jälkeen väkersin, niin oudolta maistui.
Mutta on se todellakin kummallinen tuo makumuisti.
Siinä silmänräpäyksessä kun maku tuntui suussa, oli
jo muistikuvat palanneet vuosikymmenien taakse.
Siksi palautin tuon  "köyhien" ruoan  takaisin listalle.
Enkä ole katunut tekoani päivääkään.
No en tunnusta ainakaan.
294946.jpg  

mail2.gif