269040.jpg
walkwolfani.gif
Aika mielenkiintoista pähkäilyä  Mari  Aulangolta.
Lainaukset siis häneltä*.
"...Moderni  ihminen on  ennen kaikkea  haluava ja
päämääriin pyrkivä ihminen..."
Itsekkin hän kuitenkin myöntää, ettei se tuokaan
toimi kaikissa elämän suurissa kriiseissä.

Tuollainenhan iniminen on aina ollut, ellei sitten ole vain
synnynnäinen idiootti. Mutta mistä se halu tulee? Onko
se inimisellä synnynnäisesti vai kouhotellaanko sitä jot-
kin ulkoa päin?

Entä kuka siitä halusta hyötyy? Kuka on päättänyt että
jos inimisellä  on hinku tai halu,  niin siitä pitää mukamas
jonkun muunkin siivu tai osuus saada?
Eikö juuri  se ahneudeksi  ja oikeudeksi  maskeerattua
kateutta ole. Sitä mistä yleensä kovaosaisia syytetään?

Miten sitä hämärrettyä kateutta voi ilmetä "hyvilläkin"
inimisillä. Kaipa tätäkin on jonkun kyseltävä  kun kerran
tasa-arvo yhteisössä lepää suomalais-ugrilaisen heimon
voima ja tulevaisuus.

OLiSi  KAi  SYYTÄ  POHDiSKELLA
Onko se sitten vika tai vaiva tai sairaus  jos jotkut eivät
osaa erottaa markkinoinnin luomaa tai oikeammin sanoen,
manipuloimaa, keinotekoista tarvetta, aidosta elämiseen
ja selviytymiseen perustuvasta tarpeesta?

Ovatko hekin idiootteja, typeryksiä, jos pöydän toiselta
reunalta katsotaan? Siksi,  ettei heitä ole opetettukaan
oikeasti elämään oikeaa elämää.

Poistuuko ahdistus ja tympeä olo todella haaveilemalla
lotto-onnesta  ja uima-altaista,  komeista  miehistä tai
naisista, 
seksistä ja  orkuista.  Diskoista,  siskoista ja
velaksi ostetuista
autoista, veneistä, asunnoista.
Siinäkö se onni on?  Entä jos noita ei onnistu saamaan?
Sitä varten yhteisö toimittaa nappeja. Määrää kuurin.
Kohta helpottaa halut.  Onni onkin pian sitä ettei halua
mitään muuta kuin nappeja, nappeja, nappeja.

"...jonka elämäntaito tulee esiin juuri omien
halujen ja päämäärien toteuttamisessa..."

Elämän taito  on erottaa aito  tarve humpuukista.
Se on taito  joka ei  suinkaan  enene  eikä jalostu.
Sitä on tai ei ole. Sitä on varmasti  ripaus kaikilla
syntyessään, mutta sitä aletaan raaputtamaan jo
jo hyvin varhain pois.

Pikemmin  siitä on  tullut jo leima,  ominaisuus jolla
järkeä,  ainoaa  inimisen  voimavaraa  ajattelun  ja
johtopäätösten ja arvioiden teossa nimitetään.

Jos sitä esiintyy ns. "rupusakissa", sitä ollaan heti
nimeämässä  poikkeavuudeksi,  epänormaaliudeksi.
Onhan jonkun kulutettava,  tehtaat ja  laitokset ei
muuten pyöri eikä tuota jollekkin.

Toisaalta näyttää että elämäntaito on normitettu
oikeus joka kuuluu vain taloudellisesti tai sosiaali-
sesti menestyneille jos kysymys on rahasta, tava-
rasta tai muusta rompeesta.

Alimman kastin elämäntaidolta edellytetään että
ne selviävät lähes olemattomalla tulolla hengissä.
Yhteiskuntaa isommin vaivaamatta. Piilossa.
Heh-heh! Selviävätkin, kuin kiusalla pysyttylevät
hengissä ja vaivoina. Ovat menestyjille häpeäksi.

Tänä päivänä helposti huomaa että, ns. terveiden
kirjoissa on hirvittävä määrä  sakkia joka ei osaa
erottaa  omia tarpeitaan  humpuukin  syövereistä
vaan toimii ja ryntäilee ja haalii kaikkea mikä kiil-
tää. Niin että se normi-terveistä.

Saamen kielessä on sana taidiš, se tarkoittaa että
selviää luonnossa.  Olisikko meidän alettava  siitä?
Hukasta se on  hyvä kysymys  lauantai-iltaan yksin
tai kaksin. Viinilasin kera tai ilman.
Sillä luonossa me elämme yhä, sanotaanpa sitä nyt
vaikka Hyvinvointi Suomeksi tai miksi tahansa.

Kaikista muista lakien rikkomisista me voimme ehkä
välttyä rangaistuksetta, jokainen keinoillaan. Mutta
luonnonlait ovat sellaisia, ettei niitä voi muuttaa.
Niiden rikkomisesta me joudumme maksamaan joko
itse tai  jälkeläisemme.  Iljettävintä on se,  että me
valitsemme ja päätämme, he kärsivät ja maksavat.

Jotenkin liian yksinkertainen totuus muistettavaksi
aina kun meitä pyydetään  löysäämään kukkaromme
nyörejä.
* (Johdan itseäni, Gummerus, 1999)
294946.jpg