Sumuun varhaan aamun,
kesken muiden unen parhaan,
hipsii taipaletta otuspari, pikinokka sekä hukka.
Kello yli kymmentä on viisi.
Lunta ripsii.
Kukkii muuan savupiisi.
Pakkasta kai kahdeksan tai kuusi.
Peittää luomakunnan utu,
uinuu vielä suurin suku.
Lumen suomaan suojaan huomaa,
unehtuneen; varjon luomaan, pienen merkin,
jonka kuono herkin poimii, heti toimii.
Loikan hankeen hyppää,
nyppää saaliin, myyrän hoikan.
Hotkii kuoman vatsan huomaan,
laittaa kuonon hangen luomaan
kalman viestin sinne tuikkaa.
Vares postin oksaltansa kuittaa.
Killistelee hukka-ukkoon, lirittelee lumiukkoon.
Jatkaa matkaa. Kuono tutkii.
Lunta latkii.
Sellainen on penin rentti,
Hukan huippu assistentti.
Kommentit