Petos, petkutus, muunneltu totuus, osatotuus, valkoinen
valhe, kaikki sopivat, ovat oivallisen käteviä, helppoja,
aina turvallisen lähellä. Toimivat lähes varmasti , mutta
takuu niissä on vain aivan visto. Jos jää kiinni, kukaan ei
vastaa muu kuin itse, silloin kun on kyseessä yksityinen
ihminen.
Poliitikot, virkamiehet, yrittäjät, kaupustelijat, musta-
kaavut ja muut erikoisinimiset.
Heitä vastuu ei pääsääntöisesti koske tahi liikuta. Heillä
on eri jumala kuin muilla olevaisilla.
Tuota laumaa varten on olemassa kasvava joukko ammat-
tilaisia jotka muuttavat veden viiniksi, tinan kullaksi.
Hometalosta tulee terveystalo, joskus yhdessä yössäkin.
Helsingissä istuva vakuutusyhtiön lääkäri päättää potilas-
ta koskaan näkemättä, että se on työkykyinen.
Isossa kirjassa puhutaan Jeesuksen tekemistä ihmeistä,
mutta kyllä tuolle edellä mainitulle teolle alkaa horjumaan
jo tiukempikin uskontunnustus.
Toisenlaista totuutta saa melko vapaasti kertoa musta-
laisille, ulkomaalaislle, ongelmaisille, rupusakille ja kelle
tahansa itseään sosiaalisella arvoasteikolla alemmalle.
Noin siis käytäntö silloin kun inimislaumat elävät demok-
raattisessa konsensuksessa.
Toisin on tavallisten inimisten välisessä vuorovaikutuk-
sessa. Siellä muunnellulla totuudella on aivan eri sijansa,
eri syynsä. Eri sääntönsä.
Siinä maailmassa näyttää olevan niin,
että totuus tuntuu usein pahalta.
Useimmista.
Markkinahuuma saattaa inimiset niin romanttisiksi,
että usein yksi pieni totuus romahduttaa kokonaisen,
pitkään eletyn elämän?
Osapuolen, ystävän, rakkaan, on helpompaa valita valhe,
heh - siksi ettei toiselle tule pahamieli, ettei se vaan nyt
romahda. Ei sillä värillä niin väliä. Valhe mikä valhe.
Näin se vaan menee.
Hylkään valheen tähän. Olen sitä enempi enää pohti-
matta. Pelkää kurjaa, likaista valheen riekaletta.
Tähdellisempää olisikin kenties harkita ensin hyvin run-
saasti sitä, mitä tehdä niille inimisille jotka eivät kestä
totuuksia?
Onko niissä sellaisissa oikeasti ainesta jakamaan omia
geenejään? Vastuuttomasti.
Mitäpä jos parittelussa vastapuolena on samanlainen
heikko totuuden pelkääjä?
Molemmat suosivatkin mieluummin valhetta.
Mikä lapsesta tulee?
Uskaltaako edes sitten viime kädessä syntyä tänne?
Onko sillä muuta oikeutta syntyäkkään kuin inimisen
inhimillisyys?
Täällähän totuutta vilisee ylt'ympäriinsä, jos vain
viitsii katsella. Jos viitsii ajatella.
Haitaksi asti. Miettii moni, ei sano ääneen. On vaan
jotenkin turvallisempaa niin.
Iloisia ovat tästä valheenpuhujat. Heillä menee
entistä paremmin.
Mutta miten luonto, antaako se anteeksi,
vaiko lyökö korville niin, että tinnityttää?
Jos sellaista jälkikasvua elämään saattaa.
Itsepetoksella ja valheella emme saa tule-
ville jälkeläisillemme muuta kuin harmia.
Kuka sellaista oikeasti toivoo omille penikoilleen?
Kysyy yksinkertainen hukka, Liath faolchú,
valehtelija kai itsekkin.
Katsoen kuitenkin totuutta silmiin.
valehtelija kai itsekkin.
Katsoen kuitenkin totuutta silmiin.
Kommentit