212973.jpg

Suomen  kansa  esimerkillisellä  tavalla  huolehtii muualla
maailmassa nälkää näkevistä ja ahdingossa olevista inimi-
sistä.
Uhrautuvasti suomalaiset  painiskelevat  serbien ja muit-
ten Balkanin vastarannankiiskien kanssa siitä, kenellekkä
kuuluu  mikäkin maatilkku,  sähköpylväs  tahi tienviitta ja
millä murteella tahi kielellä.  
Lisäksi neuvottelijoiden on,  ei tärkeimpänä,  mutta ehkä
haasteellisempana,  selvitettävä,  minkä  jumalan alaisuu-
teen
järjestetään  kirkollisveron  keräys ja kenen  laati-
malla syntilistalla
tuomitaan sunnuntaisin helvettiin kaikki
roskasakki, huma
laiset, huorat ja huligaanit.
Huonohkot hevosetkin kai hätä
tapauksessa menee, mikäli
muuta kunnollista moitittavaa ei löydy tila
päisesti.

Vähemmälle ei suinkaan ole jäänyt pienten, keskisuurten
ja vähän suu
rempienkien neekerilasten auttaminen omas-
sa kotona,
Afrikassa.
Tosin on viime aikoina auttamiseen tullut mutkia matkaan,
sikäli, kun Tasaarvosuomessa ei kukaan enää ilkiä kutsua
neekeriä oikein sitten, EI-millään nimellä.
Niin pahaksi  rasismania on jo edennyt,  että tummaa ka-
veria
ei voi nimittää tummaksi,  puhumattakaan mustaksi,
vaik
ka se näyttää ihan tummalta, lipo mustalta.

Ulkoministeriössä on suivaannuttu tilanteeseen niin, että
sielläpä haaveillaankin nyt työryhmän perustamista jo tu-
levalle
vaalikaudelle 2054, jossa sitten alettaisiin valmis-
tella
mietintöä  siitä,  millä nimellä  näitä  ulkomaaneläviä
olisi
syytä  nimittää  vastaisuudessa  ilman  rotusortajan
rank
kaa leimaa otsassa.

Joku uskallikko tosin on kuulemma rohjennut ehdottaakin,
että mitäpä jos kysyttäisiin niiltä itseltään sitä nimitystä.

Ei kuulemma käy, luku- ja kirjotustaidottomat tollot eivät
muka osaa sellaista päättää, kyllä siihen täytyy joku luke-,
ellei jopa sivistyneempikin olla,  joka sen osaa päättää.
Sittemmin on ilmennyt, että tämä uskalikko on lähetetty
elinkautisella  valtion  apurahalla etsimään  pohjoisnavalta
pingviinejä.

Viime perjantaina  sitten ilmenikin niin,  että vaikka kuin
meillä ministerit ja kanisterit ja ylijäämä presidentit ra-
vaavat kyläluutina pitkin maailmaa jatkuvasti hyvän teos-
sa
ja ymmärtämässä  köyhyttä,  kurjuutta ja  vääryyttä
ihan täyspäiväisesti.
Niin  onpa sittenkin  oma takapiha  jäänyt sellaiseen kun-
toon, että sitä ei tohdi yksikään noopelin ehdokas ääneen

mainita.
Päinvastoin, jos vaikenemisesta saisi edes  jonkinmoisen-
kaan pal
kinnon,  niin  siinäkin olisi Suomen Hyvävelikerho
ykkönen.


Viimeisimpien tutkimusten mukaan,  samoin kuin asiantun-
tijalausuntojenkin mukaan suomalais-urgrilaisella heimol-
lamme on vielä tilit  selvittämättä saamelaisten jälkeläis-
ten kanssa,  niiden  saamelaisten,  jotka elelivät Suomen
kinkerpiirissä ennen kuin suomalaisia oli äkätty edes kek-
siäkkään.


ILO:n vähemmistökansojen  sopimuksen  mukaan Suomen
olisi pitänyt määrittää saamelaisten perinteisesti  asutta-
mat maat  ja sitten taata  tehokas omistus ja   hallinta nii-
den omistusoikeudelle.

Tätä touhua ja vaivaa on suomalainen nomenklatuura sekä
muu etuoikeutetuiksi  itsensä lukeva  remmi  kierrellyt ja
kaar
rellut kuin kissa kuumaa puuroa.
Valtion  renkinä toimivan Metsähallituksen on sallittu riis-
tää ja raiskata saamelaisten omaisuutta häpeilenättä.

Muutamien selkärangallisten tutkijoiden toimesta on nyt
vihdoinkin selvitetty niiden saamelaiskylien (siidat) rajat,
kiveltä kivelle,
jängältä jängälle, tarkkaan.  Siihen sijaan
kuin ne Ruotsalaisten
kuninkaan  päätöksellä muinoin saa-
melaisille annettiin 1700-luvulla.


Kun siidojen sijainnista ei ole enää epäselvyyttä, puuttuu
enää ns. saameslaislaki.

Viimeisimpinä sankaritekona tämä  koko kansan Matti on
käskenyt oikeusministeriötä katkaisemaan  lähes valmiin
saamelaislain valmistelut.
Vanhasen hallituksen lupaus saamelaisten oikeuksien rat-
kaisemisesta jätetään siis seuraavalle hallitukselle.
Tästahän kertoi YLE muutamaan kertaan uutisoinnissaan
äskettäin.  Kaikki muut Totuuden Torvet näyttäisivät vai-
kenevan asiasta toistaiseksi.

Näin vaalien alla kansalaisten,  äänestäjälaumojen ja ilta-
päivälehtien toimittajien tehtäväksi kaatuukin varsin vas-
tuullinen tehtävä tutkia,  että hylkäsikö Vanhanen saame-
laislakiesityksen  tekstiviestillä  kunnon  miesten tapaan,
vai akkamaisesti  faxilla,  johon  oli piirrretty hässäköitä
tussilla sekä  muitakin saamelais- ja suomalaiskansallisia
vaalilipun äänestyssymboleja.
294946.jpg