käyttävä uutinen, on ehdottomasti demokraatien voitto
USA:n kinkerpiirissä. Unihiekkaisilla silmillä kuultuna se
vaikutti aivan älyn ja järjen voitolta idiooteista.
OK - ok! Peräännyn, nielaisen sammakon. Se oli varmaan
sininen uni.
huomaan, kaikui hämärän rajamailta heti perään uutinen,
että SUPO:n kaikki kaikessa, salaisten sinisten mestari,
Seppo Nevala peruu uhkauksensa jättää
tehtävänsä vuoden vaihteessa.
Normaalisti yleensä luotettavana pidetyn
tietolähteen mukaan, syynä on se että
USA puolustusministeri Donald Rumsfeld
eroaa, koska ei ole tyytyväinen kaatumiseen kuolleitten
amerikkalaissotilaitten määrään. Peruutuksellaan Nevala
kostaa maailmalle republikaanien ja CIA:n tappion.
Nevalan uudellensyntymisuutisen jälkeen oli pakko viro-
ta. Koiraeläinotukseni alkoi uutisen kuultuaan nyppiä kar-
vojaan, kiertää ympyrää ja ulvomaan.
Lopuksi se vielä kusaisi lepotuolin jaloille. Kaikille neljälle,
erikseen. Yhteiskuntasopimuksen ja naapurisovun takia
minun oli noustava pikimmiten.
Juuri kun olin lopettanut itseni kiinni pitämisen, toimittaja
kertoi vielä kaiken kukkuraksi värikkäänä tunnetuksi tul-
leen pääministerimme pääsevän tänään kättelemään itse
mr. Bill Gates'a Brysselissä.
Koko EU:ssa jännitetään nyt sen takia, että kysyyköhän
pääministeri BG:ta, että onko se jo maksanut TV-lupansa.
Että minkälainen on siellä sikäläinen käytäntö?
Osota hoinene
I.N.F.O!
Firefoxille julkaistu selainlaajennus, PageAddict,
kertoo eri sivustoilla vietetyn ajan.
Firefoxille julkaistu selainlaajennus, PageAddict,
kertoo eri sivustoilla vietetyn ajan.
Kommentit