Kun hukka muinoin kyllästyi läähätykseen ja puuskutuk-
seen portaita noustessaan ja johon hän katsoi olevansa
käytännöllisesti katsoen syytön, hän päätti lopulta aloit-
taa painonsa pudotuksen. Portaat nimittäin olivat ainoa
mahdollisuus töihin pääsemiseksi.
Naapufirman akka aina aamulla ehätti hissiin varhain ja
sen jälkeen sinne ei ollut herkkävainuisella asiaa puoleen
päivään saakka.
Niin oli katkera ja karvas hajuveden lemu hissikorissa,
että ei siitä itkemättä selvinnyt saneerausfirman juoppo
maalarikaan.
Kyllä sitä hyväntahtoisesti usein mietittiin että, mikä se
saa inimisenpenikan kaatamaan ämpärillisen tolkun väke-
vää hajua aamuisin päälleen.
Ja, epäilimme, vapaaehtoisesti?
No, moisesta syystä kimmastuneena sitten päätin loiven-
taa ylämäkeä. Ensiksi oli pidettävä yhden elukan seminaari
siitä, millä metodilla niitä portaita vähennetään.
- Lykätäkkö akka 3 kerroksesta katuun ja jatkaa kuin
ei mitään olisi tapahtunut. No kukkia ehkä haudalle.
Ei sentään, kalliita ovat kukat jos asiakas on jo kuollut.
No - toisaaltahan se ei kyllä valita, vaikka vähän rupsah-
taneempiakin veisi.
Olkoon, saakoon elää, hajujensa kera. Onpahan kiusaksi
jollekkin muullekkin. On tässä jo kärsitty. Saatana.
- Vaiko lakata tyystin syömästä ja luopua samalla kaikis-
ta herkuista jotka suussa niin oivallisen hyvälle maistuu.
Alkaako sitä aikuinen iniminen kaupassa suurennuslasilla
kärpäsenpaskan kokoisilla kirjasimilla ladottuja tuote-
selostuksia vahtaamaan.
Ei -ei -ei! Ja EI!
Tehköön sitä anorektikot ja muut kuolemaan vihkiytyvät.
- Mitenkähän onnistuisi oma tahto, no se juuri, josta sano-
taan: "Mieshän menee läpi vaikka harmaan kiven, jos vain
tahtoo!"
Se kuulostaa sopivan haasteelliselta, sitä on kokeiltava.
Taita _ _ _ tästä _ _ _ siististi _ _ _ katkoviivaa _ _ _ pitkin:
Yhden otuksen seminaari tuotti Pelisäännöt:
Kaikkia herkkuja, pekonia, voita, sokeria, suklaata, kink-
kua, nallekarkkeja, metwurstia, kermaa ja muuta hiuka-
palaa saa syödä rajoituksetta puoleenpäivään saakka.
Sitten S.T.O.P. Kertakaikkisseen S.T.O.P!
Sen jälkeen vain vettä tai teetä. Sille vuorokaudelle.
Loppujen lopuksi se näkyy sittenkin olevan vain tahto-,
ei tekniikkakysymys, lohdutukseksi tuleville epäonnis-
tujille.
Hukka aloitti kuurin maanantaina 24.6. 1996. Lähtöpaino
oli 92 kiloa. Syyskuun alussa paino oli 70 kiloa ja näkymä
kuin sateenpieksämällä koiranpaskalla. Oli pakko aloittaa
lihasten vanutus ja vatkaus.
HUOM! Vasta siis yli kahden kuukauden kuluttua tuon
rääkin aloittamisesta.
Laiskana valitsin uimisen, ei tule hiki ja samaan toimintaan
voi yhdistää kerralla monta suoritetta, saunomisen ym.
Homma siis toimii. Hyvin ja ilman mitään taikuutta, kikkoja,
pillereitä tai muuta huuhaata. Eikä siitä tarvitse kellennii
maksaa penniäkään.
OPETUS:
Luonto siinä alussa joutui pariksi viikoksi tosi koville, mutta
näläntunteeseen turtui yllättävän nopeasti. Kai se oli juuri
sitä poisoppimista sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sen jälkeen oli aika helppoa. Hyvää oloa lisäsi tietenkin syn-
tynyt keveys. Kannettavan ruhon keveys.
Ei ole myöskään keksittyä se, että nälkä kirkastaa ajatuksia.
Täyttä totta päinvastoin.
Jos tupakoi rääkkiä aloittaessaan, niin sitä on jatkettava
ainakin vielä puolisen vuotta. Kahta haastetta yhtäaikaa
tuskin monikaan kestää. Alkoholia en käyttänyt lainkaan
myöskään. Arvelen että, läträäminen ei kannata kuurin
alussa.
Kaiken kaikkiaan homma toimii hyvin tehokkaasti, mutta
vaatii todellakin luonnetta.
Mutta tämäpä tästä. Saa vapaasti kopioida ja levittää.
Kello 10: 55 ZIZZOZ! Takuu unohtui!
Se myönnetään kaikille onnistuneille suoritteille.
Taita _ _ _ tästä _ _ _ siististi _ _ _ katkoviivaa _ _ _ pitkin:
Enää hukalla ei ole paineita moiseen, edesvastuuttoman
yltiöpäiseen painonpudottamiseen.
Pikaisella laskutoimituksella varmistui että hyvän ruoan
nautiskeluun on uroksella Suomessa keskimäärin n. 73
vuotta aikaa varattuna. Niinpä tuo sosiaali- ja terveys-
ministerin varaama elon aika on kyllä syytä käyttää mitä
tarkimmin hyvän ruuan tukevaan nautiskeluun.
Etenkään kun siitä ei ole hukallakaan jäljellä enää kuin
parikymmentä hektistä vuotta.
Osota hoinene
Ouuuuoooouuuuuuu!
Kommentit