Peiliin ilmaantuu särö ja neste alkaa valumaan pitkin kehyksiä.
Vasta nyt räsähtää huoneessa pirstoutuvan wiskilasin ääni
sakean savun ympäröimän miesjoukon korviin.
Tuolit kaatuvat. Pöytä pirstoutuu kahtia. Joku iloinen tyttö
kirkuu korvia vihlovasti kunnes huuto hyytyy huulille ja veri
pakenee jo ennestään kalpeilta kasvoilta.
Tulee hiljaisuus. Nuppineulan putoamisenkin voi kuulla jos
se vaan joltakin sattuu hyppysistä sinkoamaan.
Kaksi uhkaavaa hahmoa nousee jaloilleen. Nokisen öljylampun
valo häilähtelee heidän kivikovilla kasvoillaan.
Toinen on nuori, sänkinaamainen. Liinatukka, joka tosin on nyt
pörhöllään kiihtymyksestä. Yhtäläinen maastokuvioinen asu,
verinen ja nokinen, savulta tuoksuva, on hänellä yllään.
Hän jähmettyy asentoon ja sylkäiseen sätkän turpeiden
huuliensa välistä. Kähähtää: "Huijasit! Saatana!"
Toinen, täysharmaa asu yllään oleva inehmo, katselee karvai-
sen, tuulen ja ahavan piiskaaman naamansa sisältä loimuavilla
silmillä ivallisesti, kuoloa sivuten, puhujaa.
Sitten syvältä kurkusta, kuin jostakin Manalan syövereistä,
kuuluu lyhyt murahdus: "Äitis huijjas kun sinut tek!"
Taustalla lymyävä pelkurisakki kohahtaa. Supinasta erottuu
muita vahvempana kuiskaus: " Ei ole kukaan vielä uskaltanut..."
Hahmot kyyristyvät, olkapäät kohoavat. Hyytävä hiljaisuus
laskeutuu saliin. Harmaa, uhkaava hahmo maiskauttaa, sitten
nuolaisee huuliaan. Toisella jo väkevät hikikarpalot pisaroivat
otsan. Alkavat vähitellen häiritä katsetta.
Kuolemalta tuoksuva äääni läiiimäyttäää koko seurakuntaa.
Tunkee syvälle korvien sopukoihin kuin hammaslääkärin pora:
"Ulos! Mennään ja selvitetään tämä nyt. Heti. Tämä paskan-
jauhanta saa nyt riittää. Kertakaikkisseen."
Ruoskansiiman lailla sanat läjähtävät ilmaan.
Maastopukuinen nyökkää vaimeasti. Molemmat siirtyvät koko
ajan toisaan tarkkaillen kadulle. Utelias väkijoukko täyttää
katukäytävät. Kuolema on tullut. Sekalainen parvi variksia,
korppeja ja muita Manalanpalvelijoita asettuu saalistus-
asemiin rähjäisten lähirakennusten nurkille.
Hahmot lähtevät erkanemaan toisistaan. Viidenkymmenen
kyynärän päässä he pysähtyvät. Kääntyvät toisiaan vasten
ja kyyristyvät.
Yksinäinen karahka ajelehtii tuulen ajamana pitkin katua.
Jostain tunturista kuuluu yksinäisen suden valitus.
Harmaa-asuinen vilkaisee tutun äänen suuntaan. Luo jälleen
katseensa vastustajaan ja murahtaa: " Ase pois! Saatana!
Tappele niin kuin mies." Samassa se ottaa valtaisan loikan.
Jollakin katsojalla kaatuu lasi.
Neljällä viidellä loikalla se on maastopukuisen päällä. Kurkussa.
Ravistelee hetken. Nostaa sitten raajansa raadon rinnalle
ja vastaa ulvoen tunturiin.
Vasta nyt räsähtää huoneessa pirstoutuvan wiskilasin ääni
sakean savun ympäröimän miesjoukon korviin.
Tuolit kaatuvat. Pöytä pirstoutuu kahtia. Joku iloinen tyttö
kirkuu korvia vihlovasti kunnes huuto hyytyy huulille ja veri
pakenee jo ennestään kalpeilta kasvoilta.
Tulee hiljaisuus. Nuppineulan putoamisenkin voi kuulla jos
se vaan joltakin sattuu hyppysistä sinkoamaan.
Kaksi uhkaavaa hahmoa nousee jaloilleen. Nokisen öljylampun
valo häilähtelee heidän kivikovilla kasvoillaan.
Toinen on nuori, sänkinaamainen. Liinatukka, joka tosin on nyt
pörhöllään kiihtymyksestä. Yhtäläinen maastokuvioinen asu,
verinen ja nokinen, savulta tuoksuva, on hänellä yllään.
Hän jähmettyy asentoon ja sylkäiseen sätkän turpeiden
huuliensa välistä. Kähähtää: "Huijasit! Saatana!"
Toinen, täysharmaa asu yllään oleva inehmo, katselee karvai-
sen, tuulen ja ahavan piiskaaman naamansa sisältä loimuavilla
silmillä ivallisesti, kuoloa sivuten, puhujaa.
Sitten syvältä kurkusta, kuin jostakin Manalan syövereistä,
kuuluu lyhyt murahdus: "Äitis huijjas kun sinut tek!"
Taustalla lymyävä pelkurisakki kohahtaa. Supinasta erottuu
muita vahvempana kuiskaus: " Ei ole kukaan vielä uskaltanut..."
Hahmot kyyristyvät, olkapäät kohoavat. Hyytävä hiljaisuus
laskeutuu saliin. Harmaa, uhkaava hahmo maiskauttaa, sitten
nuolaisee huuliaan. Toisella jo väkevät hikikarpalot pisaroivat
otsan. Alkavat vähitellen häiritä katsetta.
Kuolemalta tuoksuva äääni läiiimäyttäää koko seurakuntaa.
Tunkee syvälle korvien sopukoihin kuin hammaslääkärin pora:
"Ulos! Mennään ja selvitetään tämä nyt. Heti. Tämä paskan-
jauhanta saa nyt riittää. Kertakaikkisseen."
Ruoskansiiman lailla sanat läjähtävät ilmaan.
Maastopukuinen nyökkää vaimeasti. Molemmat siirtyvät koko
ajan toisaan tarkkaillen kadulle. Utelias väkijoukko täyttää
katukäytävät. Kuolema on tullut. Sekalainen parvi variksia,
korppeja ja muita Manalanpalvelijoita asettuu saalistus-
asemiin rähjäisten lähirakennusten nurkille.
Hahmot lähtevät erkanemaan toisistaan. Viidenkymmenen
kyynärän päässä he pysähtyvät. Kääntyvät toisiaan vasten
ja kyyristyvät.
Yksinäinen karahka ajelehtii tuulen ajamana pitkin katua.
Jostain tunturista kuuluu yksinäisen suden valitus.
Harmaa-asuinen vilkaisee tutun äänen suuntaan. Luo jälleen
katseensa vastustajaan ja murahtaa: " Ase pois! Saatana!
Tappele niin kuin mies." Samassa se ottaa valtaisan loikan.
Jollakin katsojalla kaatuu lasi.
Neljällä viidellä loikalla se on maastopukuisen päällä. Kurkussa.
Ravistelee hetken. Nostaa sitten raajansa raadon rinnalle
ja vastaa ulvoen tunturiin.
Kaatuneesta lasista läikähtynyt wiski tavoittaa pölyisen maankamaran ja leviää liejuiseksi läikäksi tätä elämää.
Osota hoinene
Kommentit