Pönttö surisee kuin pahimmassa räkässä.
Kieli kitalakeen juuttunut on pysyvästi ja niskassa,
tulinen kekäle.
Tuoltako jo sarastaa alkaa? Ympyrjäinen hiipii tunturin
huomasta. Kiilottaa. Aamuko nyt on, vaiko ilta?
Sekavalta tuntuu pää.
Jahka tästä pystyyn kamuan, vilkasen ensin mikä maa.
Tahi pitäjä..
No niin, ollaan kuitenkin omalla konnulla.
Ja pirskatti, tutulta näyttää tuo kuru tuolla ja tuo polku.
Köntistynyt kotimatkalla näköjään. Kihu vieköön.
Miksi mie tähän oon maaten asettunu?
SISSOS SAATA... Ne talkoot. Oletan.
Sinnehän mie eilen läksin, Vuohalle, talvipesää kaivamaan.
Ja jänkäheinällä vuoraamaan.
Hyvä kolohan siitä tuli. Kymmenkunta kyynärää syvä.
Viemäröity, ilmastoitu ja heinitetty.
Oli Vuohalla huuli luokilla.
Alkaa haihtua jo myrkky päästä nyt ja äly valjeta;
sehän tarjosi kuoma siitä pitkästä pullosta.
Simaa, sanoi, ole hyvä, nauti veli.
Palkaksi.
Oiwallista palowiinaa oli korttelin;
jonkun keittäjän kodasta saanut ewakuoitua.
Lainaksi, sikäli mikäli Vuohaa tunnen.
Mutta ei taida wiina meikäläiselle sopia, sudelle.
Hukkaan menee koko herkku.
Pitäkööt inimiset wiinansa. Minä turkkini säilytän
tällä konstilla.
Juomatta pysyn.
Helvetti soikoon, krapulalta vaikuttaa tämä kansantauti.
Vaikka on vielä rauhoitusaika.
Osota hoinene
Kommentit