994875.jpg

Vaikkei tuo otsikko mitenkään liity tähän jutuun,
niin jokuhan siihen on aina laitettava. Ettei mene
lätinät sekaisin tuolla Tuomaksen varastosso.
Että tältä pohjalta.

Tuonne otsikkoon oli tarjolla myös ase, joten sen varjolla
pari vaatimatonta sanaa hirvenmetsästyksestä. Siihenhän
normaalisesti tarvitaan jonkinlaista asetta muualla maail-
massa paitsi Suomessa. Meillä tarkoitukseen riittää auto,
huonompikin kottero käy.  Eikä tarvitse  olla edes välttä-
mättä katsastettu.

Metsästäjäkanta  näyttää olevan  jo pääsyllään saalis-
kateudesta, mutta kompensoi sitä anhittomalla varus-
telullaan.  Sitä tulee miettineeksi,  josko tuo on sitten
sitä Freudilaista  peniskateutta.  Nähdään eräkämpän
savusaunan lauteilla naapurin  suuremmat suvunjatko-
vekottimet ja ostetaan sitä korvaamaan kalliinpi sohlo
tai mönkijä tai muodinmukainen Gore-tex varustus.

Passissa ollessaan,  yksinänsä,  on sitten  helppo ajatella
kepein mielin. Pijä sinä Katajainen vaan ne suuret munasi,
minä poika se en kastu kyllä tässä räntäsateessa ja kun
kohdalle tuosta  mäntyjen välistä mulli astuu,  niin siihen
paikkaan loppuu rauhoitusaika. Lasautan tällä upouudella
norsupyssyllä  rankalaukauksen.  Tipahtaa epeli samoille
sorkilleen. Sitten kiljun Laa-puhelimeen, että täällä taas
kaatui  yksi lihakasa,  tulkaapa pakkaamaan.  Saapa nähä,
miten munakas siihen suhtautuu.

No tuossa oli posetiivarinäkökulma  ja sitten se ikävämpi
osuus. Asioilla tahtoo olla kaksi tahi useampikin puolensa.

Inimisiä on puhuttanut  jo pitkän aikaa tuo hirvikärpänen.
Vaikkei se olekkaan ympärivuotinen riesa,  niin silti hyvin
kiusallinen. Syitä ja syyllisiä on etsitty pitkin aikaa.
Samoin tuhoamiskonsteja ja suojatumiseenkin on keksit-
ty vaikka  minkälaista vermettä  ja taikaa.  Toinen toisis-
taan huonompia.

Syyllinen, ainut luonnon lisäksi, on tsaristis-bresneviläinen
Maa-  ja metsätalousministeriö.  Sen päätöksillä  ja hallin-
non ratkaisuilla  sekä määräyksillä  hirvikanta  päästettiin
kasvamaan niin suureksi, että hirvikärpäsen elinolosuhteet
kohosivat sille laadulliselle tasolle,  että kannasta  jäi aina
eloon niin suuri määrä, että lajin populaatiolle tuli levittäy-
tymismahdollisuus.

Mutta kuten itseensä  tyytyväisessä byrokratiassa
yleensä käy,  siitä seurasi vain yleinen virkamiesten
henkinen täyttymys.  On noudatettu pilkulleen lake-
ja ja asetuksia,  sodanjälkeinen hirvikannan  tuho on
saatu estettyä.

Ja olisikko tuolle hirvimäärän  kasvattamiselle vieläkään
tullut tolkkua,  ellei siihen muilta  tahoilta  olisi puututtu
esim. liikennekuolemien asalta.  Vasta syyttömien kasva-
vat kuolemat  hirvikolareissa herättivät  tsaristisen vir-
kako
neiston. Suorastaan  pakottivat.
Byrokraatit  tunne
tusti  eivät ota  mitään syytä  mistään
tai kestään, eikä vastuuta itselleen, ne nou
dattavat vain
lakeja.


Minä harvoin kiitän vakuutusyhtiötä, mutta
tässä erityisessä  tapauksessa saavatkoon
ansaitut kiitokset.

Ja mitä hirvikärpäseltä suojautumiseen tulee,  siihen
pätee ainostaan se ettei  isäntäeläimiä ole riittävästi.
Vain silloin  kärpäspopulaatio ei etene tuota nykyistä
vauhtia.  Saattaapa käydä  jossakin päin ehtymäänkin
jos hirvikannat saadaan rajoitettua.
walkwolfani.gif

Ennen muinoin, silloin wanhoihin hyviin aikoihin, kaikki
oli paremmin kuin nykyisin. Jopa hirvenmetsästys.
Kun oli nälkä ja tiinu oli lihoista tyhjä ammuttiin hirvi,
tai jos oli mistä ottaa, niin lahdattiin mulli tahi sika.
Hyvin yksinkertaista. Ja kaunista.

Huttusen Eikkakin  kerran oli hirvenmetsällä renkinsä
Luikkosen kanssa. Porstuan rappusilla istuivat ympäri-
päissään molemmat. Täysissä kamppeissa ja vetimissä.
Pyssyt ja panosvyöt jaloissa, mökysivät niin maar per-
kuleesti. Me poijankossit vahtasimma ometan kulmalta
miten tuossa mahtanee käydä.

Eikka  tokeni siitä  nuokkuma-asennosta äkkiä,  kapsahti
pystyyn,  hamusi sohloaan.  Sai jonkinnäköiseen vaateriin
ja ampua hurautti metsään paljonkaan sihtaamatta.
Pamaukseen virkosi Luikkonenkin. Otti ryypin, mutristeli
huuliaan, maiskutteli, laski ilmaa,  raapi päätään ja tote
si
sitten tasaisen yks'kantaan:

"No me sitä sitten ammuttiin nyt vissiinki se hirvi?"


Eikkakin istahti rapulle, otti ryypin, otti kessupussin
sormenkoukkaan,  kaivoi piippunsa, latasi - sytytti ja
sanoi: "Ai ketkä me?"

Jonkun ajan päästä nousivat hoippuen, kasasivat kirvestä
ja puukkoa, liippaa ja säkkiä ja muuta tähellistä vermettä.
Nostivat kaiken  Harmaan Verkun peräkärriin  ja läksivät
kiemurrellen
tappotantereen suuntaan. Ja mehän penikat
tietenki perässä
ja kärrin reunassa roikkuen ja hälisten.

Osautuivatpa lopulta oikeaan vitelikköön laitumia
aikansa kierreltyään, kaarreltuaan ja muutaman,
aidanrötiskön yli ajettuaan.

Samat seromoniat taas,  ryyppineen ja piippuineen,  rakon
tyhjentämisineen kaikkineen. Sitten Eikka työntää Luikko-
sen taka-alalle ja painuu lepikön sisään. Huutaa kohta:
"Voi v***u,  saatana,  perse, pillu!  Mehän ammuttinki Mie-
losen Hiljan lehmä, voi helevetin-helevetin-helevetti!"

Renki Luikkonen,  joka nojaili  rattorin konepeittoon,
kurkotti wiinapullon,  otti pitkän  ryypyn  ja vielä toi-
senkin ja totesi sitten yks'totisesti: "Ai ketkä me?"
294946.jpg