865103.jpg

Tämä ei ole politiikkaa,  vaikka se äkkinäisestä saattaa
äkisti siltä vaikuttaa. Minä kun en pidä politikoista höy-
käsenkään vertaa, joten en niistä tahdo kirjoittaa.

Kiitän  henkilökuntaani,  omaisiani  ja lähimmäisiäni kärsi-
vällisyydestä tätä  teosta kirjoitaessani.  Assistenttiani
Lilith Mc Putin'a  joka joutui  tyytymään  naudan paistiin
perinteisten nappuloiden sijaan.
Erityisesti kiitän dr. fil. Phil. lis. Jack Mc Gragg'a valta-
vasta panoksesta tieteellistä tutkimusta.
Samoin kiitän kustannustoimittajaani tekstin asiallisesta
muokkaamisesta kirjaksi.

Suurimmat kiitokset saa kuitenkin se sakki, joka
kiikuttaa pennosensa kirjakauppaan ja tukee niin
vapaa-aikaan orientoitunutta taipumustani.

Mutta kaikesta huolimatta, pikkumusta Kokoomus on
saanut  Nato-kuumeen.  Kyllä se  siltä nyt  vaikuttaa,
ihan tällaisen pelkän  uimakanditaatinkin mielestä.
Diagnoosi on ja pitää.

PROLOGI
Mainitsen ensin  edellisen kuumeen  seurauksista.
Lintulentsuun  on saatu  humputeltua  wiimetiedon
mukaan  jo  60 miljoonaa  €uroa  eli 360 miljoonaa
mummoa.

Hienosti on kalliilla kamppanjalla saatettu inimiset
tietoiseksi linnunpaskan syömisen vaarallisuudesta.
Rupusakki ymmärtää nyt,  että sehän on pahkeinen
lähes yhtä vaarallista kuin voi,  mutta maistuu vaan
enempi paskalle.

Tullimiehet ja publikaanit ovat olleet täydessä hälyy-
tyksessä  esi-isiemme vapaaksi  taistelemilla rajoilla,
eikä sen  ensimmäistäkään  lentsuista  linturiepua ole
saatu yhytettyä vielä Suomen kinker'piiristä.

Ei semmoistakaan  josta edes Supotus,  nyt ilmi tullee-
seen tapaansa, voisi epäillä. ("kun oli sellaiset fiilikset")

Edellisestä viisastuneena  odottelen että  kohta joku
onneton kapustarinnan tahi tundrakurmitsan reppana
napataan lentoasemalla ja laitetaan syytteeseen lent-
sun levittämisestä, sen takia kun jollakin polliisi Supo-
laisella on sellaiset "fiilikset".  Kahlaajilla kun  on ylei-
sesti tunnustetut tuntomerkit; märät jalat  ja siniset
munat.

1. Luku
Tämä uusin  kuume,  ( aika-ajoin uusiva ) vaikuttaa jo
sellaiselta peliltä jossa kaikki Hullunkuristen perhei-
den kortit  on jaettu ja enää  Musta-Pekka on jossa-
kin Lemmon loukossa pälyilemässä tilaisuutta.
Joissakin tieteellis-filosofisissa piireissä moista kel-
meilyä  sanotaan opportunismiksi.  Ynnä muissa puolu-
eissa myös. Täytyypä katsoa sanakirjasta moinen.

2. Luku
Kun en viitsi alkaa  näissä olosuhteissa piirtämään pila-
kuvaa vaikka sitä 15 vuotta töikseni tein,  niin yritänpä
sanan miekan kärjellä piirtää veteen kuvan tilanteesta.

3. Luku
Tietenkin  tällaisesa  tilanteessa  Nato pitää  kuvata
joksikinn  kasvottomaksi harmaaksi  jättiläiseksi. Ja
Kokoomus pikkupoikien laumaksi  jätin jalkojen taak-
se. Ilta-Sanomista taiteltuine hattuineen ja puumiek-
koineen.

Katainen jätin  jalkojen väliin  heiluttamaan puumiekkaa
paperikypärä päässä ja näyttämässä keskisormea naa-
purinpoikalaumalle jotka syövät tikkaria, jaa yhdellä on
jäätelö.

Taustaremmin ylle piirrän kaarevan, mustan,
huutoa
kuvaavan tekstin, jossa lukee:
"Näytä Jyrki sille rupusakille!"

Ja Jyrkihän näyttää. Ruskeaa kieltään.

4. Luku
S.E.N.S.U.R.O.I.T.U.  Painokelvotonta!

5. Luku
Me tavalliset  inimiset  olemme  saaneet karvaasti
tuta mitä nuo ulkomaiset kuumetartunnat tarkoit-
tavat rupusakille.  Yhä tiheämmällä kammalla kam-
mataan meidän otsa hiessä raatamia pennosia.

Taas vaikuttaa siltä että  joku saatanan valopää on
omassa kammiossaan tutkiskellut sydäntään,  jopa
kuunnellut  ehkä sen ääntä  ja keksinyt sitten niille
pennosille omasta mielestään parempaa käyttöä.

EU:n piti olla paratiisin esileikkipiha.  Johdatus orgasmiin.
Maksu-maksun jälkeen,  sääntö-säännön jälkeen kohtaus
on yhä tulematta.  Poliittiset marakatit  kiikkuvat orrella
ja rupusakki voi entistä huonommin.
Järjen vievää huumaa ja hyvää oloa vielä odotellaan.

6. Luku
Nyt meitä ollaan naittamassa Natoon puoliväkisin,
jonkun savolaisen pikkunilkin päähänpistosta.

7.Luku
Tulee ihan mieleen ne ajat  lähihistoriasta  jolloin joku
porukka piirteli karttoihin pottumaan tontteja Uralille.
Ettei tämä Kataisen rähinäremmi  vaan kiristäisi liikaa
omaa kaulaa?  Kun happi loppuu, tähdet alkavat wilistä
silmissä.
Mistä pirusta sen tietää, milloin rupusakille on luvassa
pottumaata Afganistanissa tai Irakissa.

EPILOGI
Samalla kun Kokoomuksen upseeriaineisto liottaa
kieltään pusikon perällä, se pyllistää Siperiaan.
Eikä muista 4. luokan maantiedon  tunnilta mitään
ilmastollisia tosiasioita.

Post Scriptum.
Sen mitä tuo Nato hilunpilttuu tulee maksamaan,
sitä ei  osaa sanoa  korteista edes  akka jolla on
kaikki hameet yhtä aikaa päällä.
294946.jpg