Kun konstit loppuvat pitää ottaa käyttöön keinot.
Itella vai mikä tuo lie, Posti,  ei toiminut wuoren-
varmasti.  Tilaamaani  GPRS-yhteydet  sisältävä
kortti ei ehättäytynyt  perjantaiksi.  Syystä tahi
toisesta. No ei kiinnosta enää. Tulee jos tulee. 

Puhelinherätys aamulla tutulleni ja pyyntö vilkaista
tämä  Tarinamaanantain aihe.   Kiitosta vaan,   sisko 
jatkahan  uniasi,  minä  tässä  alan  kirjoittamaan ja
sitten kaupan Nettipisteessä fixaan sen tuotoksen
tänne Vuodatukseen. Yksinkertaista. Preciis!

Loikimma sitten Utsjoen  suuntaan assitentin kanssa tien-
viertä ja mietimmä mistä kirjottasimma. Yhden kurren ja
viiden porhon  välillä keskeyttäessä  humeetin hölskynnän,
mieleen palasi yks muuan saunajuttu tuosta Eraussompion
kämpältä. Se on tuossa Vuontisjärven koilliskulmilla.

Ei kovinkaan loitolla, pari poronkusemaa Kievarista.

Oltiin tultu  joskus muinoin  sinne metsästys- ja  kalastus-
teemalla. Lappiin. Erästelemään ja  wanhoja muistelemaan
muka. Lastumäki, kämpänisäntä, Kuoppala, jäniksille perso
ukuli jolla oli monenlaista juttua ja tarinaa,  sekä meikäläi-
nen ja Kati, Kuoppalan koira. Tässä järjestyksessä.
Eikä tuo Lastukaan mikään tuppisuu ollut, ei sinnepäinkään.

Heti kotiuduttuamme  kävimme  nakkaamassa muutaman
verkon räsyn Vuontiseen.  Ajattelimme,  että hiillostetut
reeskat  tai  ahvenet  syysillassa saunan  jälkeen  olisivat
mukavaa vaihtelua makkara- ja säilypurkki pitoisille eväil-
lemme.

Sillä aikaa kun me Kuoppalan kanssa saattelimme verkot
veteen, Lastu viritteli saunaa käynnistyskuntoon. Eipähän
siinä neljää verkkoa kovin kauaa lappanut. Tyystin tyveen. 

Palasimma rantaa  ja pirtissä  järjestelimmä tavarat omille
sijoillensa ja tietysti muutama tervetuliasmoukku kämpälle,
saunalle, metsästys- ja kalastusonnelle siihen sivuun napat-
tiin.

Parin tunnin jutustutelun jälkeen me  läksimmä Ahdin
kanssa  verkkoja selkäämään  ja Lastu  alkoi reistata
saunaa käynnistämään.

Hyvin oli reeska  (kääpiöitynyt siika) tiensä räsyihin
osautunut.  Päästelin jäykimmät  pois pärevasuun ja
soutelimma sitten rantaan ja perkasimma ne heti.
Seassa oli muutama puukonmittainen ahvenkin. Saat-
toi niitä arviolta olla siinä parikiloa. Ehta annos siis.
Pieni ruolanripsaus kaloille ja kansi päälle ja kylyyn.

Siellä  sitten lauteilla,  kiukaan  sihinän ja ärjynnän
lomassa juttelimma  niitä sekä näitä.  Päivittelimmä
Kuoppalan kanssa kalan hyvää käyntiä.
Siihen isäntä  röhähtäen toteaa: 
" No koskaan ei ole vielä tämä vesi minua pettänyt.
Riittää,  että tuo tullessaan kapan pottuja  ja kilon
tahi pari hyvänlaatuitsa voita sekä tuohitöpsällisen
suolaa. Järvi pitää kyllä itse  loppueväistä huolen! "

Kehui ja  lisäili ja rönsyli siinä  innostuessaan niin mah-
dottomasti, että minä jo aloin lopulta topputtelemaan:
" Eikö  tässä sinun  kämpänpaikassa ole  sitten oikein
uhallakaan mitää vikaa? Että kaikkiko on niin saakutin
hyvin ja hienosti,  että oikein kateeksi alkaa pistäyty-
mään? "

Siinä se sitten kiukaan pihinässä ukko alkoi selit-
tämään huonouksia:
" Täytyy teille  semmonen vika  tunnustaa  kyllä, 
jos lupaatte olla siitä koskaan virkkamatta. "

No mehän katsottiin Kuoppalan kanssa toisiamme ja
nyökyteltiin sitten lupaukseksi.

" KATSOKAAS UKULIT!  Se on nimittäin niin,  että
yksi aika huono juttu  tässä paikassa on  ja se vähän
harmittaakin.  Se on kuulkas  silleen että,  kun minä
saavilla kaapasen vettä tuosta laiturin päästä tänne
saunavesiksi, niin joka halwatuisen saavillinen minun
on siilattava sihdin läpi. "

" Niin helewetisti tulee kalaa mukana,  että eihän sitä
nyt viitsi sivistynyt iniminen kalakeitolla itseään pestä
eikä viruttaa.  Se tässä paikassa  kyllä on  huono puoli,
se täytyy minun pitkin hampain tunnustaa."

Otimma  porstuassa  näkäräisiä,  huijjotiin viimeisiä
mäkäräisiä. Höristiin jutulle, naurettiin tutulle joka
oli  uskonut sen  ja käytiin  välillä löylyssä,  istuttiin
lauteilla köyryssä ja nautittiin saunan lämmöstä.
Todettin että elämä se waan on tämmöstä.