Nyt joutui taas se armas aika,
kun valtaa mielen kesän hehkun uljas taika,
eikä kukaan ole kipee eikä saita.
Pikemminkin ui kuin kala märäs' vedes',
tuskin sanoissaankaan lipee edes.
Tämän runon tämä mörö, tämä kölli.
On mulla yllä pikivalkee paita, vitimusta kraka.
Tuntuu että mä oon kaikess' haka nytten.
Adjö min kära gamla hytten!
Lähden ulos. Tässä tulos.
Mieleen hiipii kesän willi aika,
tunteita se repii, riipii, sepittelee sekalaista riimii.
Kukkii pian syreeneiden aita pitkin puiston maita,
tuoksullansa nokat tukkii.
Nupullansa myöskin yksinäinen wanha raihnas raita.
Jossain kuuluu - kiimii rakkauden kaiha.
Kas tuolla, tuolla möyrii pusikossa reipas pariskunta,
täyttä häkää naiva, toisiansa kilvan köyrii,
oottaa josko joutuis' pian armas paratiisin aika.
Yllä lehvistössä vahtaa aktii lähes koko luomakunta.
Siipiniekat siellä vahtii, viheltelee lempeen tahtii.
On hetki lemmen kauniin hempeen.
Jatkan ilois'na ma matkaa satamaan
mut alan matamaan kun alkaa satamaan
ja vastaan astuu kaima, isän kummin kaiman naima
jolta loppui jo viikko sitten haima kuulemma,
niin luulemma.
On sillä aina mieles' laina, ei järki päätä yhtään paina.
On jatkuvasti itse sippii, nytkin otsas' viisi tikkii,
tinkii multa vippii, tippii taikka lainaa
kaipa se on kohta vainaa.
Ehkä ehtyy sillon tämä varsinainen vaiva.
Mulle sanoo: Älä vanhoja sä äijä kaiva!
Tuskin pääsen siitä eroon, kun jo alan kynsiäni teroon,
huutaa sakki tuolta mulle oiwa:
Kaisa, Liisa, Maisa, sekä Raisa
kaikilla niin kuuma uuma, soukka sekä kaita,
yllä pienen pieni tiukka paita.
Nyt ei passaa olla houkka eikä moukka:
Portsari! Tilaa koko laiva!
Kommentit