Sininen ukko ja valkoinen akka oman saunan verannalla.
Joen rannalla. Vasta hävyn päällä, wanha tapa.
Suonikas koura vehkeitä varjoo, sama wanha tapa.
Ryppyinen nahka höyryää kilpaa
kamanan raosta tuprahtelevan höyryn kanssa.
Kuikka huutaa suvannossa akalleen: Älä huuda!
Ukko vanha kähisevä käppyrä, kuin laitimmaiset eväänsä
jo viime viikolla syönyt kuiva koppura.
Viimeistä hengenvetoa vailla hautaan.
Akka paksu, isotissinen, vyöllä kunnon makkara tahi pari.
Rintava, reitevä, persevä. Punakka, tanakka
ja hanakka vieläkin sanomaan. Tyhjästä.
Joku epäili kuusikymmentäneljä vuotta sitten häissä,
että mitä tuostakin mahtaa tulla - ukkokin,
häissään jo päissään kuin tikka,
likka nuori kuin uutispotun kuori
Eikä tullut.
Vain seitsemää potraa, wäkevää veljestä,
toinen toistaan jullinpaa, punaniskoja parhaasta päästä,
akka leveistä lantioistaan maailmaan eläväksi laski.
Ei kumarrelleet homoja eikä pomoja;
ei neekereitä ei ministereitä.
Ei pappia ei herran tappia.
Wanhin kuoli kaatuvan puun alle,
yksi ajoi humalassa siltarumpuun,
yksi hukkui kustessaan,
uskollisesti kalu omassa kädessä.
Yksi on Tukholmassa puliukkona,
Yksi nurkattomassa
ja yksi orjana €uroopan Unionilla.
Nuorin on insinöörinä jossakin hiijessä, ei ole soitellu.
Ei tullut eläjiä yhdestäkään.
Mutta sosiaaliämmä tuli ja sanoi: Väärin kasvatettu!
Ei ollut sitä ennen ikinä käynyt. Tiesi muuten vain.
Ja määräsi kunnalliskotiin. Pakolla veivät.
Nyt ollaan kotona pakomatkalla.
eikä lähdetä takaisin elävinä. Omasta Suomesta!
Murheellinen haulikko rahia vasten nojallaan
tulvii suolaisia kyyneleitä lätäköksi.
Kommentit