Astun kastunein asuin kotia kohden,
pöytäliinan kokoiset räntäleet läiskivät pärstääni.
Anturani mäiskivät hyllyvää sosetta verkalleen
kuin höyrykoneen mäntä.
Skarppaan ja harppaan porstuan rapulle.
Avaan oven ja tuttu, aistini kiihottava,
humeetin sekaisin saava tuoksu leijailee vastaan,
kipsahtaa nokan päälle, tekee kaksois-slutzin,
potkaisee orastavan räkätipan ovimatolle
ja jää siihen kököttämään.
Äkkään äkin että naaraani on ehättynyt jo kotiin,
katselee salaperäisen näköisenä kun minä nuuskutan,
vedän henkeä ja puuskutan välillä ja uusin vetoa.
Kai muistutan eniten julmaa petoa.
Hänen sorjat paljaat säärensä,
houkuttelevan ylös kivunnut esiliinan helma,
siinä on vihje, tuoksu tulvii sieltä.
Murahdan, lasken kontalle, lähden polvia kohden,
kohotan hampailla helmaa ja siellä se on,
herkkujen herkku, pulleana tummana, lämpimänä,
hekumallisena, valmiina avattavaksi,
odottamassa huuliani, kieleni hillitöntä kosketusta.
Hillitsen itseni, päästän helman ja kuiskaan:
Odota prinsessa, käyn pesemässä käteni,
nosta kukko pöytään sillä välin ja avaa se valmiiksi,
alamme heti syömään kun kuivaan kädet.
Ehken keksimme jälkiruoaksi jotain yhtä ihanaa.
Kommentit