1308942.jpg
2180680.jpg
1308941.jpg

Honkahalkojen  haiku kiemurteli  aamunkoissa piisin
päästä  taivaanpiirille.  Huiskahteli  juopuneen lailla
kun tuulen viri pyyhälsi lumista katon reunaa vasta-
mäkeen ja tavoitti.  Poikki koitti kait puhaltaa. Vaan
eipä tuo vain ollut siitä juuri moksiskaan, jatkui hul-
jumistaan kuin virran avittama levänippu ja lennähti
sitten tiehensä. Tai oli lennähtämättä.

Hiljaisuus. Rauha.  Levollisuus. Tasapaino.  Onni sekä
hyvin suurella todennäköisyydellä jopa rakkaus.  Ne
juuri ja tuossa nimenomaisessa järjestyksessä. Niin.

Vaikutti ulkopuolisesta että nuo kaikki yllä mainitut
olisivat tehneet  pesänsä tähän  vaatimattomuuden
uinuvaan tyyssijaan.

Nuo kaikki joita suurella rahalla ja vouhotuksella
ollaan hakemassa pitkin maailmoja,  lähes keinoja
kaihtamatta, niitä usein koskaan tavoittamatta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Välilauantaina oli hiihdelty  pirtistä mäystinsuksilla
tienposkeen Eskelisen pikaan  ja käväisty kauppa-
reissu pikimmiten. Isoja ei asiat olleet toimitetta-
vana, muutama ripsaus ja pussukka, no jotain nai-
sellista sentään.

Kauppiaan  varastosta löytyi  kuin sattumankauppaa
parit pumpuliset pehmeät valkeat kaatiot. Sellaiset
miesten ja poikasten mielestä herkät,  naisten mie-
lestä käytännölliset  niihin olosuhteisiin.  Ei kierrä ei
hierrä, helppo kuoria jos ovat tiellä.

Ei olleet mitään edellisen kesän muotikampetta,
tuskinpa edes tämän vuosituhannenkaan,  mutta
eipä niitä juuri pirtissä tarvittukaan.
Hyvä se oli sentään jotain herkimpien paikkojen
ylle kehiä kun ulos rantteelle astui puuhiin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Äijä oli jutellut kotvasen aikaa kauppiaan ja muutaman
tutun kanssa sillä aikaa kun nainen puhui puhelimeen ja
antoi ohjeita veljelleen ja parille ystävättärelleen.

Myymälän puolelle kuului,  kun hän  ikään kuin
vakuuttaakseen päätöstään kailotti jollekkin:
"Päätös on tehty. Usko nyt.  Minä jään tänne.
Hoitakaa vaan hommat siellä.  Laittakaa lasku
vaivoista ja kuluista minulle, HETKINEN...

...HEi SiELLA! Millä osoitteella kaupan posti?!"

Kauppias raapusti sen lapulle  ja nainen saneli sen
luuriin ja painoi nappia.  Tavarat ladottiin  kahteen
reppuun ja istuutuivat odottamaan taksikyytiään
tienvarren penkassa jököttäville suksille.

Taksi saapui, lastattiin, sitten se kyyditsi paris-
kunnan, siitä kai voitaneen jo puhua,  kulkupelien
tykö.  Pujottivat saman  tien päläät  nilkkoihin ja
kengänkärjet mäystimiin  ja  verkalleen läksivät
lykkäsemään diagonaalia kairaan ja pirtille.
Vinkan jo puoliksi  umpeen tuiskuttamaa,  mutta
joltisenkin hyvin vielä erottuvaa latua.

Perille tulivat hämärissä,  liemu auki, piisiin tuli ja
mustakylkinen kana liedenreikään ensinnä. Sitten
jo raski äijä reppunsa lavitsalle laskea, harppasi,
auttoi sitten toisenkin vapaaksi kantamuksesta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kahvittelun ja suolapalan  jälkeen naaras ojentausi
lavitsalle,  äijä alkoi pumppaamaan Tilleytä latinkiin
ja sytytti sen pykälien mukaan.
Hyvä oli ruoan laiton ajaksi hieman  enemmän valoa
saada. Sitä jotenkin näkeekin paremmin valossa.

Yksinkertaisella miehellä yksinkertaiset einetarpeet.
Kurotti porstuan  konttorista neljä  kynittyä riekkoa,
kärvensi piisivalkiassa,  paloitteli sekä niibillä ja käsin
ne mustaan pataan,  lisäsi parisen hyppysellistä meri-
suolaa ja palan siansivua,  vähäpätöisen,  ja soppelisti
vettä. Kanalientä eikä muitakaan höpötyksiä ei.
Asetteli sitten padan liekkien nuoleskeltavaksi.

Kipsahti pöydän sivuun ja puristi nokikanasta
vielä tilkan kuksan pohjalle,  nappasi sokerin,
huulet törröllään tuijotti hetken ikuisuuteen.

Pysähtyi katsomaan lepäävää naarastaan. Olisippa
kai tarkkasilmäinen katsoja  siinä ehkä huomannut
tilkkasen ylpeyttä katsojan eloisissa silmissä.
Häivän nyt ainaskin. Eipä sitä sen vähempää oikein
osaa kai kuvatakkaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Riekkopaistin tuoksu  sekoittui hehkeään naaraan
hivelevään tuoksuun.  Sellainen sekoitus on täysin
ennalta-arvaamattoman herkkä kaikenlaisille kipi-
nöille ja tulilaitteille ynnä -peleille.

Se panee pihkaantuneen verenkin  kohisemaan sillä
kurin suonistossa että pienikin kipene jotakin tulen
tapaista riittää sielun myllerrykseen.

Siinäpä juuri helposti kuohahtaa ja läikkyy mielikin
mustassa padassa porisevan paistin kera kilpaa.

Onko sitä nyt enempää kuvattava jos valkea soma
reisi porontaljan  alta pilkottaa.  On siinä ahtaassa
tuvassa kylliksi näkemistä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Herkästi palasi mieleen joulun alus ja herkäksi veti
sielun, eipä niin että mistään hartaudesta olisi ollut
kyse, eikä mistään rukouksesta vaikka kyyryssä oli
porukalla saatettu könytäkkin.

Ei siinä villakoiria oltu etsitty lavitsan alta, eikä nupi-
neulaa. Tyystin muusta syystä,  monta kertaa juhlal-
lisemmasta toimituksesta ne muistot pyöri ja kieppu
humeetissa...

Tuumii äijä itsekseen. Reittä vilkaisten,  karkuuttaa
sitäkin vinhemmalla hopulla humeettinsa jälleen lähi-
historiaan...

...joulusaunaan,  tuohenkäppyrän savulta tuoksahta-
vaan, myrskylyhdyllä varustettuun mentiin yhdessä.

Tumman katon ja tummuneiden lauteiden laatimaan
taustaan kuulas wahvalihainen naaras näytti sopivan
kuin  Paleleva Venus Rubensin tauluun.  Tämä vain ei
palellut. Pikemmin hehkui, niin sen käsitti katsoja.

Ihailtava on suorastaan  luojamme töitä,  mitenkä se
osaakaan sijoitella oiwallisesti nuorella naaralla lihat
järkejään juuri sellaisiin paikkoihin  ja juuri niin sopi-
vasti että wanhankin jänteet vertyvät, leppä tuppaa
pakkaamaan suonissa kohisemaan  ja osaapa silmissä
kieppua muutama tähtikin kun löyly kihottaa lämpöä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Aikansa  löylynhengelle  ähkittyään  laskeusivat ja
alkoivat pesutoimiin.  Äijän piti  kerätä  ynnä haalia
kaikki talvikalastuksen hyiset tuntemukset mielen
päälle,  että kykeni  pesemään  hehkeän  pehmeät,
valkean hohtavat kuulaat rinnat, jäntevän selän ja
lantion kaaren reiteen saakka isommitta häiriöittä.

Lempo soikoon! Näytti se kyllä että nunnu
olisi
jossakin vaiheessa silmää iskenyt.
Siltä se ihan näytti.

Jouluyö kului  ihan niin kuin arvata jo saattaa,  ihan
sitä tehden ja hiukan rapiatkin päälle. Mutta niistä
ei huudella. Pirtin hirret eivät puhu eikä pukahda.

Tyytyväisenä hirisi naaras vierellä,  raukeana ojenteli,
käänsi peränsä, kiepsahti sikiöasentoon,  peruutti liki,
ja nukahti sille paikalleen.

Raskiiko sitä  semmosta somaa enää  millään koskea?
Jo vain se parasta on  kun itsekkin luomet lumpsaut-
taa omille paikoilleen, antaa tyytyväisen olon tyynny-
tellä humeettiveen ja päästää sitten unen sijalleen.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Honkainen savu jatkoi aamunkoissa kipuamistaan
avaruuden suuntaan päin. Näytti että silläkään ei
ollut isompaa kiirettä. Kieputteli, heijaili, leijaili.

AUOSOTA.gif