Wyöryvi ohitse kynsiään hioen, huuliaan lipoen
pohjoisten piirien tuikea, ankara myrsky ja tyrsky.
Aavojen jänkien ylitse sivaltaa vihaisesti,
lepattaa harmaan kulkijan kauhtunut peski.
On ennustukset tällä säälle - taivas putoo päälle.
Vaik'on pakkanen lauhtunut.
Nurkkia raastaa,
haastaa jokaisen ulos kurkkaavan raadon,
tekee rantteella kaadon jos menee.
Pukkaa pitkin poikin pihaa ukkoakkarukkaa.
Paiskoo uksia, viskoo suksia, kiskoo hiuksista oksia.
Kaivaa - puree, nirhaa, vaivaa,
viilaa, siilaa, eläväistä kurillansa piinaa.
Kokemus on rankka,
katto ryskyy, hiukset nousee pystyyn.
Silmät kiertää linnunrataa,
sielu pitkin permantoa mataa.
Pöllyy sekavana lieden tuhka, leijuu yllä tuhon uhka.
Herää uhma.
Lähes elotonna turvapaikan löytää,
muuan liki pirtin wankkaa kelopöytää.
Wiimoin koittaa aamu kalpeena.
Kuin haamu joku raasu porstuassa koikkuu.
Uksi saranoillaan roikkuu,
ulkona on kaikki tyynni, jossain itkee poikkinainen suksi.
Piha tasainen kuin meri,
tyyntyy vihdoin kiertämästä säikky veri.
RAUHALLiSTA UUTTA ALKANUTTA AURiNGON VUOTTA LUKiJOiLLEMME. SUSi, koiru ja hurtta
Kommentit