Jumalat hymyilivät minulle unessa.
Näin sen wiime yönä samalla kun matkustin pois.
Pääosaa näytteli kulkeminen.
Työnäni wanhojen asioiden sulkeminen.
Viskelin niitä kulkeissani kontista tienposkeen,
osa leijaili riippusillalla tyhjäksi imettyyn koskeen.
Osa mihin vaan.
Jättimäinen lukki kutoi edellä tuoretta siltaa,
takana mieto ahava myttysi sitä pyttyyn.
En välittänyt takanani juoksevasta rakista,
se kiskoi takista: Jätemaksu, jätemaksu, jätemaksu!
Saensin vain jalkojen askelten tahtia,
lämmitin henkistä kylyä, vikasanoja syöden.
Hölynpölyllä löylyä lyöden.
Huomasin olevani rajatilassa.
Mitä likemmä menin, sitä selvemmin häämöttivät
kaukana taivaanpiirissä naaraan kasvot.
Nuoren naaraan houkuttelevat kasvot.
Käänsin katseeni suoraan päin,
läksin astumaan näkyäni kohti pohtien.
Kun pääsin lähemmä, hän ojensi raajansa,
kallistui taapäin, sanoi ottavansa minut avosylin.
Mitä innokkaammin likenin, sen innokkaammin kaukeni.
Otti syvälle hehkuvaan syliinsä karkeana kaarnana,
raakana hedelmänä, herkkänä terhenenä
auringon valaiseman pikimustan korpilompolon yllä.
Niin minä syliinsä astuin ja kastuin lemmestä.
Waluvista mehuista kostuin ja juovuin
menin sekaisin onnesta ja menin sekaisin onnesta.
En muista tehtiinkö lapsia vai oi'ottiinko hapsia!
En muista niin tarkkaan herkkää, arkaa, outoa sarkaa.
Kyllä, naaraani päälle nousin, laajojen tuntureiden yli,
aavojen merien taa - Satumaahan sousin.
Otin niskasta, talutin - kiihkonsa vuorelle nostin,
sulavana laavana rinnettä valutin.
Kommentit