Iltakävelyllä tavan mukaan.
Joskaan ei mitään uutta juuri koskaan.
Ehkä epähuomiossa astun loskaan - huono tuuri,
taikka kastun.
Sitä sitten manaan, nostan rintaa tanaan.
Aina samaa rataa, samaa ikiwanhaa tapaa.
Ajatukset hiertää, kiertää kehää,
laahustaa kuin wanha kaakki. Koni raakki.
Hillitsen käyntiä, pysähdyn,
menon keskeytän ja nesteytän piennarta.
Pidätän jalkaa.
Sitten henkeäni. Sitten älähdystä.
Äimistelen välähdystä. Mieltä villitsen.
Varmaan harhaa!
Siristän, seilaan pitkin tähtitarhaa.
Näkökulmaa peilaan, pohdin pulmaa, moista valon tulvaa,
konsa äkkään tuliketun hännän jäljet taivaanpiirin yllä.
Kyllä.
Valoviiru. Piiru pohjoisesta koihin
Kajo sinne häipyy, kuin kuuman veitsen lailla voihin.
Mut' pian uuden sytön saa
kun häntä repolaisen tuntureiden lakeen lyö
ja valaistu on uudellensa iltayö.
Loimun takaa kiiluu tähtivyö.
Kommentit