Savun tuoksu, en pääse eroon siitä.
Olen oman savuni vanki, en edes yritä pyristellä,
en raapusta sellini seinään kaipuuta vapaudesta.
Se on himo mikä siitä kiinni pitää, himo se on.
Kun ensimmäinen molekyyli tuiskahtaa kuonolle
ja limakalvolle luiskahtaa,
se on kuin sähköisku ilman pistorasian nuolaisua.
Valpastun, olin missä tahansa:
pirtissä, rantteella, outamaassa, tunturissa. Ajaessakin.
Viettelevä, sielua kutkuttava, nielua kuivaava,
tuoksu ottaa valtaansa mielen.
Kutittaa, mutta ei voi raapia.
Näen sen näkymättömän,
ilmaan piirtyvän kiemurtelevan polun yhtä selvänä
kuin akka jolla on kaikki hameet yht'aikaa ylläns'.
Nielaisuja, kurkun kulahduksia,
ajatuksia liihoittelemassa ympäri humeettia,
kiihoittelemassa makoisia herkullisia muisteluita,
niistä syödyistä paisteista, pöysteistä,
makkaroista ja kakkaroista.
AH! Tirisevistä kyljysriveistä, pilvinpimeistä.
Paahtuneista tammukoista, reeskoista, harreista,
potuista ja voista...
En kestä. Päätän tähän, runon kesken vähän ja lähden,
sytytän loimun tuoksun tähden.
Kommentit