Harpoin, kiireen tuoksinassa juoksin,
kunnes huomasin etten pääse varjoani pakoon.
En menneisyyttä, historiaa, ajatuksiani, vikoja,
tehtyjä tekoja.
Sen sijaan tekemättömät kulkivat edelläni,
niitä en saanut kiinni.
Samoin onni, se paineli kuin viimeistä päivää.
Pysähdyin; miksihän onnella on niin hoppu?
Miksi se ei vaan pysähdy oottamaan ottajaansa?
Pitkään pohdin kunnes tohdin, se oli lopulta suksee.
Pyyhälsin vielä kerran, sen verran ja koputin ukseen.
Astuin šamaanin luo joka harrasti pyhyyttä.
Hänelle valitin elämäni lyhyyttä,
heti vastausta odotin, tuskassa hoputin.
Se pyöri ja hääräsi, sätkän kääräsi, ohjeita määräsi:
"Wiina pois jätä vainen, laulu myös.
Niin ja unohda tyystin nainen!"
Ma leukani pudotin, silmiä pyöritin. Innosta kysäisin:
Siis elämä! Jatkuuko elämä? Muusta niin viis!
Vastasi tämä:
"Ei, mutta tuntuu pitemmältä jos et välitä niist'!"
Kommentit