Pakkasiltaan vaipuessa lumimetsä raikuu, roikuu, kaikuu.
Wanha kelopuu se siellä - monenmonta poimuu;
lumen alla taipuu,
kuorta yltään riisuu, vaisuun talveen luisuu.
Latvusvanhus verkallensa maata kohden vaipuu.
Saanut elämästä kyltään.
Lapinpöllö paikallansa äänetönnä hetken leijuu,
laskee kelonoksaan, vieruun toisen moisen,
aikeenansa tietyn mielitietyn riiuu.
Kylkeen tuppaa,
silmät ummes' sommittelee hellää haikuu.
Siipispankkoon toista pukkaa,
kuiskaa sitten lemmekkäästi matalalta:
Huu! - morsiolle suuta muiskaa.
Lempi loimuu, muistuttavi neito keijuu,
punastuu, siivel' ilmaan huiskaa. "Höpsö!"
Kuuluu vihdoin kihertäen: Juu.
Parin alla kettu kuikuu, hampaissansa luu.
Päätään keinuu, ottaa vainuu, silmät kiiluu.
Heiluu puuhkahäntä sinne tänne,
hipoo vaivaiskoivuu liki, kieli huulta lipoo.
Toivo hiipuu, haipuu eineen kaipuu,
voipuu viimein kasaan, aloillensa kuivuu.
Kääntyy vasten tuulta.
Kaiken yllä - iltakävelyllä huomaan,
leimuu kuu, lähes täysi marraskuu.
Kommentit