Kumarrun,
koukistan polvia ja kyyristyn.
Palttoon helma osuu ensimmäisenä kalttoon,
kahisee, taipuu ja antaa periksi.
Lumi rahisee anturoitteni alla.
Lasken itseni olkani nojaan ojaan,
sen penkalta kasvot karheaa hankea hipoen,
tuijotan aurinkoa huurteisen pensaston läpi.
Vitiä tartuu sänkeeni ja muistutan
wanhaa ihvin koristamaa kuivanutta heinänkortta.
En voi olla hyrisemättä, vaikka kultainen kehrä
enää pari viikkoa on tavoitettavissa.
Niin somasti se kutittaa, mieltä piristää.
Panee siristämään silmät pikkulasten lailla.
Sirhottamaan kapeissa luomien raoissa.
Muudan haituva, yksinäinen siukale,
aurinkotuulessa pyörähtelevä hahtuva.
Se kieppuu sinne, sinne ja tänne, tänne.
Katsoo höppänä wiimein parhaaksi paikaksi
minun nokkani varren.
Väärä valinta, alkaa sulamaan ja saa minut
aivastamaan taivasta kohden kaiken huonon tuulen.
Jos sitä nyt olikaan edes matkassa.
Kommentit