Rummun kuminaa - takaa utuisen kummun.
Kiihkeän hypnoottinen syke liimautuu savuiseen ihoon,
herättää elohiiren silmäkulmassa,
alta erottuu outoa muminaa ilman taukoa.
Lompolon vastarannan ylpeä kallio antaa vastakaiun,
kerraten wäkevän rytmin ja sykkeen.
Kalvon värinä lietsoo kuulijalleen poltteen
joka tempaa mukaan,
riuhtaisee lentoon vastatuulen päälle.
Havahtuessani en ehdi asiaa hautoa,
en suuta aukoa - huutaa,
sillä yht'äkkiä käsitän - vain höykäsen pölähdys,
että jossakin yhdeksän yön takana makaa maailma
sellaisena kuin se on siihen lysähtänyt.
Aika on pysähtynyt ja jatkaa samaa rataa.
Rummun ääni täyttää pääni,
tunkeutuu luitani myöten resonanssina suoraan mieleen,
kumina sekoittuu suonissa virtaavan veren huminaan,
tarttuu kieleen
ja laittaa sen värisemään samaa matkaa.
Avaan kurkkuni ja ulwon.
Kapuan rytmin selkään, nousen lentoon,
käyn katsomassa mitä on tehty.
Pahaa ja paljon.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, sanovat esi-isäni.
Ahneus on syöpä, sanovat esi-isäni.
Kommentit