Raukee äkin maukas uni.
Tuulee, sen jo kuulee, nurkissakin winkuu.
Aukee hukan silmät.
Laukee täydellinen hetki, retki Höyhensaareen katkee.
Heti luulee - talvi tulee, sataa lumi,
ja unihiekan sijaan pian vitilumes',
rämpii huiskahäntä hukka.
Puree huuleen, mukaan tuuleen hinkuu. Ylös kömpii.
Hautoo hutun, pukee yllens' nutun,
pyyhkii hihast' huttusutun,
onnest' nyyhkii, siloo helmast' rutun.
Astuu ulos tarkistamaan jutun.
Tuulee niin, vain pieni onea henkäys, maistiaiset,
puhuri, puuskahdus, esileikki.
Kuka milläkin nimellä tuulista sanoo
kun hienoa talvea mielessään anoo.
Kuka sielunsa silmissä kehnoa keliä manaa
ja lumista tietä heti jo lanaa.
Yhtä monta talvea on kuin ihmisen mieltä ja kieltä.
Ja sata vielä päälle.
Joku kaihoo heikolle jäälle, joku vahvalle.
Joku ei millekkään jäälle.
Viihtyy loivalla maalla oiwalla, tuulista soivalla kiihtyy.
Ja sitten tulee se yksi joka ei viihdy missään,
Aina on väärä sää, jää, nää, hää, tää ja pää.
Kommentit