Syksyinen selkeä lokakuun ilta,
kurkotan kodan aukosta ulos.
Wihonviimeinen auringonsäde pilkistää
päin näköä ennen vaaran taakse vaipumistaan.
Luulen että se on silta tulevaisuuteen.
Silta talven yli kevääseen, henkiseen evääseen.
Uuden kasvun, uuden syntyvän elämän aikaan.
Heilautan vaistomaisesti kättä.
Se menee menojaan viivyttelemättä.
Vielä pilke ja sitten on lyhyt tasaisen ehyt hämärä
ennen pimeää.
Pölkyn kulmalla vettä puisessa kulhossa.
Hörppään, otan rummun,
kaivan lanteelta ryppyisen nahkapussin,
siitä pienen, poronluisen pullon.
Varistan marjanpölyä hyppysellisen kämmenelle
ja karistan tuleen.
Makea tuoksu,
juovuttava kuin ihanan elämän ihana juoksu,
leviää ympärille, valuu raskaille luomille.
Jää hetkeksi leijumaan ja haipuu pois.
Viritän kalvon nuotion loimussa,
ajatuksia mukaani kiritän jossakin mieleni poimussa.
Suljen silmäni ja tulevaisuuteen kuljen.
Kommentit