Loueen alla lojuu outo joutomies.
Vain riekaleinen repaleinen usva yllä peittonansa.
Ritisevän kipinän piirtämä viiru mustassa yössä.
Yö on vielä työssä, mut' kurkottavi aamunkajo.
Nousee, haukkaa eineen tähteen, jatkaa matkaa.
Aamun puolla sivuttavi lähteen.
Vaikk' on tuo paikka pyhä, näkee siellä yhä väkee.
Nytkin naisen kykkivän, puolaa kippoon nyppivän.
Ympäriinsä pyllivän,
niin somast' hyllyvän ja pyllyvän
koht' mielessäns jo myllivän.
Silmät pullistuu ja suonet, virkoo silmäluomet.
Kastuu katsojalla huuli, mielessäns' jo astuu.
Jänkään polkee aatteet, siveyden vaatteet,
viimeisetkin.
Sinne syrjään heittää, rahkasammaleesen peittää.
Mut' sataa tihkuu. Wiuhuu tuuli.
Vilu haitta on, jää lämpö pois,
ei tullut välly mukaan, pelkkä loue.
Niin outo onneton vain jatkaa matkaa,
kirvoittavi kielen miehen mielen yhä näky.
Sadattelee, löysää suunsa nyörit, avaa ryörit:
Mikä täky! Piruako siinä hyörit, mielessäni pyörit?
Jostain kaukaa ottaa korppi osaa pyhään sanaan,
vastaan manaa. Miehen puolta pitää.
Lentää lenksuttelee itään.
Kommentit