Hiljainen, harmaja kansa - paikallansa.
Odottaa räiskyvän nuotion saartaen.
Jostakin kaartaen varjo saapuu,
pukeneena tummaan kaapuun.
Laps' leukans' pudottaa kun kummaa kurottaa.
Väki kahahtaa, piiri raottuu,
hahmo pujahtaa karvainen säkki olallaan laavuun.
Kohottaa helmojaan, laskeutuu keikkuvan tulen ääreen.
Hiiskumaton joukko malttaa. Wanha nainen niiskuttaa.
Mestari avaa pussin, kaivaa kuvioidun kalvokehän.
Kohottaa kun ylkää, hylkää syrjään säkin - äkin hohottaa.
Heruu kyynel silmän poimuun.
Kääntää kalvon loimuun,
lyö ja lämmittää, antaa lämmön jännittää.
nappaa kunnes tyytyy. Ääni hyytyy.
Läiskyy tuli. Tervas räiskyy.
Väsymätön, väki vartoo näkymätön.
Alkaa lyömään työnään,
rytmi ryhtyy heti, imee luihin,
lailla takiaisen tarttuu turkkiin, yhtyy liekehtiviin puihin,
vilkuilevat silmät kurkkii, levottomat.
Omat jalat, muutkin kehon ehot osat
huojuu rytmin mukaan, paikallans' ei kestä kukaan.
Kommentit