Onnelliset, ukko sekä akka.
pienessä tuvassa, mitättömässä lahdessa,
vähäpätöisellä, jonniinjoutavalla järvellä.
Jo viikko ilman tyhjänpäiväistä riitaa ja toraa.
Sijaan vesi- ja esileikkejä, lirkutusta, sirkutusta.
Lempeä eestä ja takaa, päälle nokipannusta kahvia.
Tuoreita vesirinkeleitä voilla ja kinkkusiivuilla.
Vihreitä naapureita vastarannalla.
Pieksämisen ääniä, ähkäisyjä kauas järven selälle,
yksinäisen melojan hätääntyneisiin korviin.
Vastan läiskettä, puuskutusta ja huokailua.
Ärtsyn kiukaan sihahduksia.
Punakoita vartaloita pulikoimassa laiturin päässä.
Hikoilua saunan lauteilla raukeina yrttihauteilla.
Elämä on valmis kun se on.
Mustakylkinen wanha weneenraato rannassa
pistää tämän tästä ukon silmään; ei irti päästä,
houkuttaa, koukuttaa, loukuttaa.
Oksasta roikkuva havas suorastaan tukkii käteen.
Anoo hyväilyjä, lykkää himon ja polteen mieleen
ja pyytää nostamaan itsensä tuhdolle.
Viereen vaimon hyllyvän pyllyn.
Peli on menetetty, paula joka reunustaa liinaa,
kiertyy humeettiin pyydyksen lailla. Kiikissä ollaan.
On lähdettävä laskemaan verkot. Ja arpa on heitetty.
Kuin oppikirjasta, mutkalla taatusti verkkojata,
varmaa kun akka on airoissa.
Sitä ei kuunaan opi. Soutamaan oikein.
Ensin toru, siitä tora ja sitten riita, lopuksi poru.
Valmis on loru ja viikon ristissä akalta jalat.
On riskinsä werkon laskussa.
Kommentit