1308942.jpg
1782892.jpg
1308941.jpg

Hillan himo  inimisillä on kovin suuri,  laumoittain heitä
on jo tavattu  korpimetsistä  ja aapasoilta.  Useimilla
himmeän  utuinen katse joka  harhailee taivaanpiirillä
tähyten vielä parempaa marikkoa kuin missä juuri ol-
laan polviaan myöten.

Lakkasesongin aikana paljastuu  suomalais-ugrilainen
läpeensä rehellisyys.  Paras ystävä vastaa kostein ja
kiiltävin, avoimin silmin silmäänsäkään räpäyttämättä
elinaikaisen ystävänsä kysymykseen hilloista suolla:
"Ei siellä ole, tyhjä mennä, ovat vieneet suppuina."

Kun tuttava lähtee nostelemaan, on hopulla pakattava
hillavermeet autoon  ja lähdettävä kyseiseen jänkään
pelastamaan se mikä pelastettavissa on. Jos on.

1475249.jpg

Lapsuudestaan sitä muistaa vaikka mitä hävitöntä.
Niin kuin eräänkin hillareissun joka jo keräyspaik-
kana oli nimeltään kovin  runsaastikkin eroottinen:
Kiimarimpi. Ainakin pienen pojan mielestä.

Nimi oli kai sitä perua kun teeret siinä vielä kiimivät,
wanhaan parempaan aikaan, mutta joka alkoi sittem-
min kuivumaan hillasuoksi 60-luvun ojituswimmassa.

No joka tapauksessa meidät penikat sinne hätisteltiin
pahojamme tekemästä  ja kun muita aikuisia kyläläisiä
ei joutanut kuin naapurin emäntä,   niin sinneppä sitten
mentiin  Hildan perässä pyörillä,  minä ja kolme muuta
kaveriani. Kullakin alumiininen, tai pläkkipeltinen hinkki
Jaguaarin tai Tunturin sarvessa kolisten.

1475249.jpg

Lakkoja kyllä oli, ihan poimittavaksi, ihan hillojakin.
Mutta me kujjuunit  tuijotettiin ahkeraan marjoja
nokkivan Hildan hameen alta  paljastuvia muhkeita
hilloja etupäässä  ja tuntuipa jo pientä kutinaakin,
muistan,  vaikkei siitä kukaan tiennyt että miksi.
walkwolfani.gif

Hildalla oli nimittäin yllänsä harmaa,  verkainen
lypsyhame ja sehän ei voi olla käytännön syistä
pitkä eikä edes polven alle, koska lypsettäissä
sen täytyy saada  nousta reisille,  jotta polvien
välissä voi pitää ämpäriä.  Kaikkihan sen nyt kai
tietää.

Joka tapauksessa hilloja ei kovinkaan paljoa ehtinyt
kertynyt meidän hinkkien pohjalle kun Hilda jo nop-
silla lypsäjän sormillansa oli nokkinut  itselleen pää-
lärin täyteen.  Katseli meitä ja  sanoi että ei uskalla
meitä sinne jättää, eksyisimmä ja sitten joutuisi kai
koko kylänväen meitä etsimään hälyyttämään.

Niinpä kasasimma laitteet ja hipsittiin pyörien luo.
Emännällä  kukkurainen  5 litran pääläri  ja meillä,
hunsvottikvartetilla yhteensä pari litraa.

1475249.jpg

Eksymisestä puheenolleen, eilen jo kerrottiin radiossa
muutaman hillastajan  öksyneen vaikkei täällä ole oike-
astaan vielä kuin raakileita, enin osa supulla.
Siis jos missä niitä nyt yleensä sattuu edes olemaan.

Siinä mielessä  suomalais-ugrilainen heimoveri on
laadultaan huonontunut, että metsissä ja aavoilla
rymyää yhä enemmän öksyksiin joutuneita, koska
maantieteellinen  osaaminen perustuu enää siihen,
että osaa laittaa GPS:n virtanapin oikeaan tolaan.
Kun patteri loppuu ollaan kuin Kolumbus taannoin,
öksyksissä.

Iänaikainen on wanha lappilainen sanonta:
"Jos näyttää vähhääki että met alama pian
oikhen hopulla öksymhän, met otammaki ja
lähämä heti kothin."

1475249.jpg

Tähän loppuun  kätevä ja kaikin  puolin kepeä niksi
niille jotka haluaisi mennä hilloja nokkimaan, mutta
pölkäävät juuri tuota öksymistä:

Wc-paperirulla nyöristä tai vyöstä kaulaan. Toinen
reppuun tahi laukkuun.  Ei siinä juuri kannata sääs-
tellä ja kertaalleen käytettyä käyttää,  rullan jak-
saa ostaa jokainen.Taikka kaksi.

Kun  lähdetään autolta  jänkään,  niin puolen metrin
pätkä rullasta  näköetäisyydelle  toisistaan oksaan
tai risuun ja rullalla pötkii jo melko pitkälle.
Kyllä löytää helposti takaisin autolleen täysinäisten
hilla-astioidensa kera.

Voihan ne paperit  kerätä pois tullessaan jos on
siihen virkaan pistää  ylimääräistä kättä,  mutta
kyllä ensimmäinen rankkasade homman myöskin
hoitaa ja palauttaa selluloosakuidun  juuri siihen
atmosfääriin, mihin se oikeasti kuuluukin.

Saattaapa sille paperille olla joskus myös aivan
virallistakin käytön tarvetta,  ellei kovin luomu-
henkiseksi heittäydy  ja turvaudu rahkasamma-
leeseen joka toimittaa  suolla kosteuspyyhkeen
virkaa.
AUOSOTA.gif
Joskus 70-luvulla  tässä paliskunnassa  oli kierrellyt
Kleinbussillaan eräs saksalaispariskunta viikkokausia.
Hans ja Otto.

Jossakin Petsikon kieppeillä Hansia oli alkanut
kakattamaan  ja Otto oli pysäyttänyt Volkarin
ja pistänyt tupakiksi sillä aikaa kun Hans meni
ravihommiin.

No pian kuului Hansi huuto: "Otto-Otto-Otto!
Tuu äkkiä tänne. Me ollaan saatu lapsi!"

Sepä oli sen luokan ilmoitus että Otto tumppasi
tupakin ja loikkasi Hansin tykö raviin.  Tuijotteli
pienen tovin sormen suuntaan ja käännähti sekä
katsoi sitten hellästi Hansia silmiin:
"Höpsis vaan sinä Höpö-Nassu Hansukkani, kyllä
sää oot sitte kans yks hassu-puppeli, eihän se ny
mikään lapsi ole!  Sä olet kakannu rupisammakon
päälle!"